Ville Merinen IS:lle: Ymmärrän, että tapani oli epätyypillinen politiikassa

Tytti Tuppurainen arvosteli häirintätapausten käsittelyä julkisuuden kautta.
SDP:n kansanedustaja Ville Merinen eduskunnassa 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
SDP:n kansanedustaja Ville Merinen eduskunnassa 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

SDP:n eduskuntaryhmä kertoi tänään Työterveyslaitokselta tilaamastaan häirintäselvityksestä. Sen tarkempaa sisältöä ei aiota julkistaa. SDP:n mukaan selvityksessä ei käynyt ilmi yhtäkään tapausta, joka ei olisi ollut jo puolueen tiedossa.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoi joidenkin työntekijöiden kokeneen, että ”heistä on tehty pelinappuloita”, kun asiaa on käsitelty julkisuuden kautta. Tämän voi tulkita piikiksi häirintätapaukset alun perin julkisuuteen nostaneen SDP:n kansanedustaja Ville Merisen suuntaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kyllä mä ymmärrän sen, että tapa, millä toin sen esille, oli epätyypillinen politiikassa. Kun tuli iso mylläkkä, se koski semmoisia ihmisiä, jotka eivät ole varmaan kokeneet (häirintää), Merinen kommentoi asiaa Ilta-Sanomille.

– Mutta niiden kohdalta, jotka ovat kokeneet häirintää, oli tosi tärkeää, että heidän asiansa tuli esille. Näin tasa-arvon päivänä kyllä pystyn sen takana seisomaan, Merinen jatkoi.

Selvityksestä Merinen totesi, että ”nyt se on ainakin tehty”.

SDP:n eduskuntaryhmän pääsihteeri Rami Lindström avasi tiedotustilaisuudessa selvitystä sen verran, että se sisältää tapauksia, jotka ovat hänen tiedossaan, mutta ne eivät ole olleet julkisuudessa, eikä niitä tulla siellä käsittelemään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

SDP:n häirintäkohu alkoi, kun Merinen kertoi Ylen Vallan algoritmi -sarjassa kansanedustajien asiattomasta käytöksestä eduskunta-avustajia kohtaan. Merinen ei avannut tapauksia tarkemmin. Myöhemmin Ilta-Sanomat kertoi, että häirintään liittyvät ainakin kansanedustajat Marko Asell (sd.), Jani Kokko (sd.) ja Kim Berg (sd.).

Tuppurainen sanoi tiedotustilaisuudessa, että kaikkiin ryhmässä ilmi tulleisiin tapauksiin on puututtu. Uusille toimenpiteille ei hänen mukaansa ole tarvetta.

– Tapaukset eivät ole hyväksyttäviä. Mutta kyseessä ei kuitenkaan ole mitään niin erityisen vakavaa, että se aiheuttaisi poikkeuksellisia seuraamuksia, hän sanoi.

Oikeus perustoimeentulon turvaan ei tarkoita yksittäisiä etuuksia tai niiden tasoa.
Valtionpäämiehistä presidentti nimeää parhaaksi kaverikseen Norjan Jonas Gahr Støren.
Eduskuntaryhmän pääsihteerin mukaan kaikki häirintätapaukset eivät ole vielä tulleet julkisuuteen.
Mainos