USA:n laivaston kovan onnen alukset voivat saada uuden tehtävän

Kalliit LCS-alukset saattavat ensimmäistä kertaa osoittaa, että niille löytyy rooli modernissa sodankäynnissä.
Independence-luokan alus telakalla. / US Navy
Independence-luokan alus telakalla. / US Navy

Yhdysvaltain laivaston paljon arvostelua osakseen saaneet Littoral Combat Ship (LCS) -alukset saattavat saada tärkeän tehtävän Iranin sodassa. Niitä voitaisiin National Interest -lehden mukaan käyttää merimiinojen etsintään ja raivaukseen Hormuzinsalmessa.

Teheranin hallinto ilmoitti viime viikolla sulkevansa Persianlahden ja Omaninlahden yhdistävän Hormuzinsalmen vastauksena Yhdysvaltain ja Israelin pommituksiin. Ennen sodan alkua salmen kautta kulki noin viidennes maailman öljykaupasta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vaikka Iranin laivasto on heikentynyt merkittävästi sodan aikana, maalla on edelleen keinoja häiritä meriliikennettä. Yksi suurimmista uhista ovat yksinkertaiset, mutta tehokkaat merimiinat.

Teknologisesti ikääntyneiden miinojen käyttö on edelleen helppoa ja halpaa. Niitä voidaan laskea esimerkiksi pienistä kalastusveneistä, ja niiden raivaaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin niiden asettaminen.

Laivasto luopui miinanraivaajistaan

Tilannetta vaikeuttaa se, että Yhdysvallat on jo poistamassa käytöstä Avenger-luokan miinantorjunta-aluksiaan. Näitä aluksia oli vuosikymmenten ajan sijoitettuna Bahrainiin, jossa sijaitsee Yhdysvaltain viidennen laivaston päämaja.

Alukset otettiin käyttöön jo Persianlahden sodan aikana vuonna 1991. Ne pidettiin alueella, koska Teheranin pelättiin käyttävän merimiinoja strategisen salmen sulkemiseen.

Merivoimien tiedustelupalvelu ONI on aiemmin varoittanut, että Iranin vallankumouskaarti pitää miinasodankäyntiä keskeisenä osana epäsymmetristä sotilasstrategiaansa.

Uusi miinanraivaaja

Poimintoja videosisällöistämme

Yhdysvaltain laivaston suunnitelmana on korvata vanhat miinanraivaajat Littoral Combat Ship -aluksilla. Independence-luokan LCS-aluksiin asennettu miinantorjuntapaketti (Mine Countermeasures Mission Package) voi osoittautua hyödylliseksi nykyoloissa.

Järjestelmään kuuluu miehittämättömiä pinta-aluksia, sensoreita sekä helikoptereita miinojen paikantamiseen ja tuhoamiseen. Tavoitteena on, että miehistö pysyy mahdollisimman kaukana miinakentästä.

Viime vuonna Bahrainiin sijoitettiin kolme tällaista LCS-alusta, ja neljäs on matkalla alueelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

LCS-alusten käyttö miinantorjunnassa olisi kuitenkin ensimmäinen kerta tositilanteessa. Toisin kuin vanhat miinanraivaajat, eivät ne voi toimia suoraan miinakentän keskellä. LCS-alusten täytyy pysyä miinavaara-alueen ulkopuolella ja käyttää miehittämättömiä järjestelmiä.

Alukset ovat toisaalta paremmin aseistettuja ja suunniteltu toimimaan rannikkovesissä, mikä voi olla etu tilanteessa, jossa Iran voisi hyökätä nopeilla veneillä.

Asiantuntijoiden mukaan kalliit ja kyseenalaisen maineen kerryttäneet LCS-alukset saattavat ensimmäistä kertaa osoittaa, että niille löytyy selkeä tehtävä modernissa sodankäynnissä.

USA:n presidentti kertoi saaneensa kannustusta edeltäjältään.
Meppi pohtii, missä vaiheessa Eurooppa myöntää totuuden turvatakuistaan.
Teheranin hallinto voi vauhdittaa ydinohjelmaansa, jos uraanivarastoihin pääsee iskuista huolimatta käsiksi.
Mainos