Merivoimien saattueita Hormuzinsalmen läpi tarjotaan usein ratkaisuksi alusten vastaisiin hyökkäyksiin, mutta käytännössä niiden toteuttaminen on erittäin vaikeaa, arvioivat asiantuntijat.
Australialainen entinen laivastoupseeri ja Barrier Strategic Advisoryn johtaja Jennifer Parker muistuttaa viimeisimmästä vastaavasta laajamittaisesta saattueoperaatiosta ja sen realiteeteista.
Viimeisin laajamittainen säiliöalusten saattueoperaatio Persianlahdella oli Operation Earnest Will (1987–88), jolloin Yhdysvallat purjehti kuwaitilaisia aluksia omien lippujensa alla.
– Silloinkin saattueet olivat valikoivia ja vaativat valtavasti resursseja, Parker muistuttaa.
Nykyiset koalitiot keskittyvät enemmän yleisen luottamuksen rakentamiseen kuin jatkuviin saattueisiin, koska käytettävissä olevien sota-alusten määrä on rajallinen.
– Salmi on navigoinnin kannalta ahdas, reagointiajat ovat lyhyitä ja uhat tulevat rannikolta. Laajamittaiset saattuoperaatiot vaatisivat merkittävän määrän sota-aluksia sekä jatkuvaa ilmasuojaa muualta siirretyiltä hävittäjiltä, Parker toteaa.
– Reagoiminen rannikon laukaisupaikkoihin niiden ilmestyessä vaatisi koordinoituja iskujoukkoja mantereelle ja mahdollisesti merijalkaväkeä – mikä olisi selkeä eskalaatioriski, Parker sanoo.
Tanskalainen asiantuntija, Risk Intelligence -yrityksen toimitusjohtaja Hans Tino Hansen katsoo myös, että Hormuzinsalmen saattueoperaatiot nykyisellä uhkatasolla vaatisivat kalustoa, jota länsimailla ei enää ole.
Länsimaisten merivoimien kyky suorittaa saattueoperaatioita on romahtanut kylmän sodan loppuvuosista. Esimerkiksi Yhdysvaltain laivaston välittömästi saattueisiin soveltuva kalusto on vähentynyt yli 60 prosenttia.
– Vuonna 1988 Yhdysvaltain laivastolla oli 38 risteilijää, 69 hävittäjää ja 107 fregattia – eli yhteensä 204 sota-alusta, jotka kykenivät suojelemaan kauppamerenkulkua saattuetehtävissä, Hansen sanoo.
– Tänään Yhdysvaltain laivastolla on 7 risteilijää, 75 hävittäjää ja nolla fregattia, eli yhteensä 82 sota-alusta, jotka kykenevät saattuetehtäviin.
Lisäksi todellinen toimintakykyinen määrä on paljon pienempi. Aluksia tarvitaan samanaikaisesti muualla esimerkiksi hillitsemään Venäjää ja Kiinaa, mikä jättää Persianlahdelle vain murto-osan tarvittavasta voimasta.