Venäjän ainoa valokuitutehdas, jonka valmistamaa kuitua käytettiin niin telealan kuin asevoimienkin tarpeisiin, on ollut suljettuna viime toukokuusta lähtien. Ukraina pommitti Mordvan tasavallassa Saranskissa Moskovasta kaakkoon sijaitsevaa Optic Fiber Systemsin tehdasta kahdesti, ensin 5. huhtikuuta 2025 ja sitten 7. toukokuuta 2025, minkä jälkeen toimintaa ei ole saatu uudelleen käyntiin.
Tehtaan tuotantokapasiteetti oli noin neljä miljoonaa kilometriä valokuitua vuodessa. Tuotannosta teki valokaapelia parikymmentä kaapelivalmistajaa, jotka ovat nyt täysin Kiinasta tulevan tuonnin varassa.
Kiinalaistoimittajat ovat kysynnän jyrkän kasvun myötä nostaneet valokuidun hinnan venäläisasiakkaille 2,5-kertaiseksi. Vuoden 2025 alussa G.652D-kuitu maksoi 16 juania (1,98 euroa) kilometriltä. Vuoden lopussa se maksoi jo 25 (3,09 euroa), ja tammikuussa hinta nousi 40 juaniin (4,95 euroa).
Sekä Venäjä että Ukraina käyttävät drooneissa jopa 50 kilometrin mittaisia optisia kaapeleita. Niiden avulla droonit ovat immuuneja elektroniselle häirinnälle.
Pekingiläisen yliopiston kuituoptisten kaapelien tutkimuskeskuksen analyytikon Chun Shengin mukaan Venäjä osti viime vuonna 10,5 prosenttia Kiinan tuotannosta, kun se vielä edellisenä vuonna osti vain prosentin verran. Absoluuttisena mittana Venäjä toi Kiinasta viime vuonna valokuitua 60 miljoonaa kilometriä.
Samaan aikaan maailmalla on vakava pula kuituoptisista kaapeleista, minkä uskotaan jatkuvan koko kuluvan vuoden. Pula johtuu datakeskusten rakentamisbuumista, massiivisesta kuituoptiikan levittämisestä kotitalouksille, raaka-aineiden (heliumin ja piitetrakloridin) puutteesta sekä geopoliittisista ja logistisista tekijöistä. Näistä syistä valokuitukaapelien hinnan uskotaan nousevan yhä korkeammaksi.