Jussi Halla-aho IL:lle: Tytti Tuppuraisen toiminta kaksinaismoralistista

Puhemiehen mukaan SDP:llä tuntuu olevan yhdet säännöt omille ja toiset kaikille muille.
Jussi Halla-aho kommentoi eduskunnan häirintäkohua. LEHTIKUVA / AADA PETÄJÄ
Jussi Halla-aho kommentoi eduskunnan häirintäkohua. LEHTIKUVA / AADA PETÄJÄ

Sosialidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen toiminta on ollut kaksinaismoralistista, arvioi eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) Iltalehdelle.

Tuppuraista on aiemmin kuluneella viikolla syytetty epäasiallisesta käyttäytymisestä. Aiemmin Tuppurainen oli kertonut, että hän ei ollut tietoinen puolueen sisällä tapahtuneista häirintätapauksista ennen niiden nousua julkisuuteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Halla-aho sanoo, ettei hän pysty arvioimaan, onko syytöksissä kyse SDP:n sisäisestä valtakamppailusta tai ovatko ne tosia. Häntä kuitenkin häiritsee, että sosialidemokraateilla tuntuu olevan yhdet säännöt omille ja toiset kaikille muille.

Halla-aho viitannee aiempiin, silloiseen elinkeinoministeriin Wille Rydmaniin (ps) kohdistuneisiin häirintäsyytöksiin, joiden johdosta SDP oli mukana välikysymyksessä Rydmanin asemasta. Rydman ei saanut tuolloin syytettä.

– Nyt sitten tässä tapauksessa edustaja Tuppurainen moittii nimettömiä lähteitä ja puhuu mustamaalaamisesta, kun väitteet kohdistuvat häneen itseensä ja uhkaa STT:tä oikeustoimilla, Halla-aho moittii Iltalehdelle.

Hän toivookin, että jatkossa kun muiden puolueiden edustajiin kohdistuu nimettömänä esitettyjä väitteitä, joita vastaan on vaikeaa puolustautua, osaisivat Tuppurainen ja muut SDP:n kansanedustajat katsella tapauksia uudessa valossa ja osoittaa muille yhtä paljon armoa kuin itselleen.

Halla-aho kommentoi asiaa myös huomauttamalla, että osa sosiaalidemokraateista tuntuu mennen asian suhteen siilipuolustukseen. Häirintäongelmasta pyrittiin tekemään koko eduskunnan ongelma, ei vain SDP:n sisäinen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tällä varmaan pyrittiin siirtämään huomio pois sosialidemokraateista, Halla-aho pohtii.

– Mutta tällä tehtiin kyllä mielestäni vähän karhunpalvelus eduskunnalle, kun luotiin sellainen mielikuva, että täällä olisi laajamittaista häirintää.

Yleisesti puhemies korostaa, että yksikin häirintätapaus on liikaa. Samalla on huomioitava, että työtyytyväisyyskyselyiden mukaan suuri enemmistö kokee eduskunnan ilmapiirin olevan hyvä.

Kansanedustajan mukaan osallistuminen liittokunnan operaatioihin osoittaa sitoutumista yhteiseen puolustukseen.
Kansanedustaja ihmettelee pääoppositiopuolueen sisäistä eripuraa.
Ympäristö- ja ilmastoministeri kommentoi kysymystä SDP:n vaatimuksesta.
Mainos