Karibialla vaikuttaneen hurrikaani Melissan jäänteet siirtyvät alkuviikolla Pohjois-Atlantille ja tuovat Eurooppaan vuodenaikaan nähden kostean ja lämpimän ilmamassan, kertoo Foreca.
Etelä-Euroopassa voivat rikkoutua hellerajat jo kuluvana viikonloppuna. Intiaanikesä on luvassa ensi viikolla eri puolilla Eurooppaa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Ranskassa lämpötila voi nousta yli 20 asteeseen.
Suomeen saakka intiaanikesä ei yllä, mutta leutoa säätä on luvassa silti usealle päivälle. Maan eteläosissa lämpötila voi nousta yli 10 asteeseen. Ahvenanmaalla on pieni mahdollisuus, että lämpötila nousee yli 15 asteeseen.
Forecan eilisen sääblogin mukaan viikonlopun sää on harmaata, sumuista ja ajoittain sateista.
Lauantaina sää on pääosin pilvistä ja sadekuuroja voi esiintyä paikoin. Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 4–7 astetta ja pohjoisessa 1–4 astetta.
Sunnuntaipäivän aikana sadealue leviää maan etelä- ja keskiosiin. Pohjois-Karjalan seudulle sateet yltävät illan lähestyessä. Edetessään sade heikkenee ja muuttuu hajanaiseksi.
Sunnuntain päivälämpötila vaihtelee maan etelä- ja keskiosissa 4–9 asteen välillä, pohjoisessa lämpötila jää 0–5 asteeseen.