Erilaisuudestaan huolimatta heidät usein käsitellään ilmiöparina: Björn Wahlroos ja Peter Fagernäs – molemmat nuorena menestyneitä pankkimaailman lahjakkuuksia. He ymmärsivät – toinen SYP:ssä, toinen KOP:ssa – mihin rahoitusmaailma oli menossa.
Ja kun sitä eivät kumpaisenkaan ukkopankin vanhat herrat oivaltaneet, he saivat lähteä ja luoda omat yhtiönsä (Wahlroos: Mandatum, Fagernäs: Prospectus) perinteisen toimialan rinnalle ja hämmästykseksi. Aleksin miljardööripankit luovuttivat parhaan busineksen.
Kun tietää Peter Fagernäsin olevan ahkera lukija ja kyvykäs kirjoittaja, yllätys oli, että kokoomustaustainen liike-elämän organisaattori otti avukseen demarin, toimittaja, poliitikko, diplomaatti ja kirjailija Lasse Lehtisen.
Vaikka Fagernäs on valtaosan tekstistä itse luonut kärsivällisesti vuosien mittaan, Lehtisen sanallinen liukkaus paljastuu joskus riveillä ja rivien väleissä. ”Kansallisporvari” on silti Fagernäsiä itseään, ei lipevästi ulkopuolisen runoilemaa. Se on kirjoitettu minä muodossa, kuten kunnon elämäkerran tuleekin olla.
Demari kokoomuslaisen taloussankarin taustalla? Yhteistä ilmiselvästi on. He edustavat tämän päivän modernia ja toivottavaa uutuusilmiötä – eräänlaista asevelihenkeä. Siinä maltillinen vasemmisto ja maltillinen oikeisto löytävät yhteisiä näkemyksiä, joka rävähtää esille kirjan loppuosassa.
Fagernäs parahtaa suomalaisten poliitikkojen talousosaamisen matalasta tasosta, ja vetää johtopäätöksen:
”Kaipaan selkeästi hallitus-oppositioasetelmia. Tätä kirjoitettaessa maassa on pitkästä aikaa sellainen. (Petteri) Orpon (kok.) hallituksen sopimus ei ole läjä kompromisseja, vaan poikkeuksellisen selkeä poliittinen ohjelma. Kokoonpanolle on vaikea nähdä vaihtoehtoa, elleivät sosiaalidemokraatit yllättäen löydä uutta Tanneria, jolle talouskuri oli terveen talouden tärkeä väline”.
En usko tuota Lasse Lehtisen kirjaan ujuttamaksi, vaikka hän onkin laajalti tutkinut ja väitellyt entisen puoluejohtajan, monikertaisen ministerin elämästä ja urasta, ihailemastaan Väinö Tannerista. Kahden valtapuolueen yhteistyö olisi maan edun ja tulevaisuuden kannalta välttämätöntä. Se mitä Fagernäs keskustalaisista talouspäättäjinä sanoo, kertoo ettei muita vaihtoehtoja todellakaan ole.
Omista taustoistaan ylpeä
Fagernäs saa ehkä myyvän, mutta vähemmän totuudenmukaisen tarran: teiniradikaali. Jos vasemmalta muistaa, hän oli tietysti äärivasempien silmissä radikaali, muutoin kyllä maan asialla, ei vieraan vallan liehakoija.
Siinä, missä Wahlroos toteutti hetkellistä narsistista ikäpolvimurhaa, siinä Fagernäs kuitenkin kunnioitti ja kuunteli isoisänsä tarinoita. Pietarsaarelainen Uno Fagernäs osallistui punakapinan kukistamiseen, oli talvisodassa Suomussalmen sankareita ja ylennettiin myöhemmin jääkärikenraalimajuriksi. Kun hän täytti 80 vuotta, häntä tuli 3 000 ihmistä tervehtimään. Tässä, jos missä olisi ollut pojanpoika Peterin oivallinen tilaisuus osoittaa radikaaliutensa – vaan ei.
Asetelmaan sopii, että Fagernäs on ollut mukana maanpuolustustyössä ja toiminut taustavaikuttajana kokoomuksen piirissä. Puolueen talousasetelmat kun ovat edellyttäneet luotettavaa neuvonantajajoukkoa vuosikymmenet. Kokoomuksesta Fagernäs ei paljoakaan kuumaa kerro, pitäytyy vain kuvailemaan menneisyydestä löydettyjä varoja, joilla tyhjentynyttä kassaa paikkailtiin.
SYP, KOP, Nordea, Merita
Fagernäsistä tuli vähitellen pankkimaailman osaaja, varsinkin Lontoo ja Yhdysvallat auttoivat verkostoimitumaan ja löytämään enemmän tai vähemmän luotettavia yhteistyökumppaneita. Herrojen kanssa metsälläkin käydään.
KOP:n nuorena uurastajana hän näki Jaakko Lassilan tulon pankkiin, sen nousun ja luisun pankkien välisiin kuvioihin, joista ns. Kouri-kaupat koituivat sitten Lassilan ”vapaaehtoiseen” eroon. Minne miljoonat päätyivät, jää edelleen selvittämättä, arveluja riittää. Rahasummat siirtyivät paratiiseihin.
Kun SYP ja KOP vihdoin monivaiheisen painin jälkeen pakkoavioituvat, Fagernäs alkaa vähitellen irrottautua virkamieselämästä ja ryhtyy palvelemaan itsenäisemmin elinkeinoelämää. Lista yritysjärjestelyistä on pitkä. Mukana on myös valtiovallan omistuksessa olevia konserneja, joiden johtotehtäviin alkaa tulla kutsuja. Arctiasta tuli Scandic, Valmet-Raumasta Metso.
Oli yrityksiä, jotka jäivät puolitiehen. Muuan oma menestys oli Concentum, josta Pohjola maksoi maltaita, samoin Taaleri, josta Fagernäs muiden mukana sai myös sievoiset summat.
Yksityiselämästään kirjoittaja kertoo vähän mutta tarpeellisen. Aurinkorannikko vaihtui Nizzaan, ja Lappikin kiinnostaa nyt, kun aikaa ja mahdollisuuksia on vaihtaa paikkaa mielihalujen mukaan. Saman kohtalon jakavat monet menestyneet yrittäjät ja heidän perheensä. Vastoin kuin monella muulla, Fagernäsillä ei ole diivailun haluja. Hän ei ole osannut tehdä itsestään narsistia.
Investointipankkitoimintoja konsultoidessaan Fagernäs kertoo niin paljon ja kuvioiltaan monimutkaisia järjestelyjä, että kirja voisi sisältää jonkinlaisen suorituslistan. Saavutukset riviin kuten säveltäjien teosluettelot. Samoin yksikertainen sukutaulu selventäisi taustalla olevien kunnioitettavien sukujen keskeisiä hahmoja.
Kannessa Fagernäs on istuutumassa tai juuri nousemassa eliittiauton (Bentley?) takaistuimelta, voisiko se olla Björn Wahlroosin lainaama, sosialisti Lehtisen vai oma? Saattaapa olla oma.
Lasse Lehtinen: Kansallisporvari Peter Fagernäs. Muistaakseni. Docendo 2025.