Valheilla on oikeutettu vainoja ja joukkomurhia. Joskus vilpin keinoin on saatu pelastettua läheisten henki tai kokonainen kansakunta. Valeuutiset nousevat jatkuvasti esiin nykymediassa, mutta vääristelyllä on loputtoman pitkä historia.
Ruotsalainen toimittaja Daniel Rydén käsittelee kirjassaan ihmisiä, jotka ovat luoneet valheita ja ovat aiheuttaneet yleistä tuhoa, muuttaneet historian kulkua tai auttaneet heitä itseään säilyttämään vallan. Toiset taas ovat valehdelleet suojellakseen läheisiään, ystäviään tai jopa kokonaisia kansoja.
Walter Ulbricht
Berliini oli maailmansodan jälkeen jaettu neljään miehitysvyöhykkeeseen USA:n, Britannian, Ranskan ja Neuvostoliiton kesken. Itäsaksalaiset käyttivät hyväkseen avoimia rajoja ja DDR:n perustamisesta vuodesta 1949 vuoteen 1961 mennessä noin 2,5 miljoonaa ihmistä oli paennut länteen Berliinin rajanylityspaikan kautta.
Kesäkuun puolivälissä 1961 Itä-Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen SED:n politbyroon oli maan tosiasiallisen johtajan Walter Ulbrichtin johdolla määrä esitellä kantansa jaetun Berliinin tulevaisuudesta.
Kesken hyvin puuduttavan tilaisuuden Ulbricht yllättäen totesi, ettei kenelläkään ollut aikomusta rakentaa Berliiniin muuria. Aluksi lausunto meni toimittajilta ohitse, mutta kun muuria alettiin rakentaa elokuussa 1961, niin Ulbrichtin lupaus nostettiin näkyvästi esille länsimaiden tiedotusvälineissä.
Valhe jäi DDR:n johtajan tunnetuimmaksi sitaatiksi ja Rydénin mielestä kyse on koko kylmän sodan ajan röyhkeimmästä valheesta. Tosiasiassa muurin rakentamista oli suunniteltu kahdeksan vuotta ja noin puolen vuoden ajan politbyroon erityiskomissio oli valmistellut muurin rakentamisen käytännön asioita.
Ulbrichtin lausuntoa ja sen ajankohtaa on pohdittu historioitsijoiden keskuudessa vuosikymmeniä. Lausunto saattoi olla freudilainen lipsahdus, joka tapahtuu, kun oma mieli on jatkuvasti keskittynyt yhteen tiettyyn asiaan. Kyseessä saattoi olla myös yritys rauhoitella itäberliiniläisiä, mutta siinä tapauksessa vaikutus oli täysin päinvastainen.
Bill Clinton
Psykologian kandidaatti Monica Lewinsky sai kesällä 1995 palkattoman harjoittelupaikan Valkoisessa talossa, koska eräällä hänen isänsä ystävällä oli tarvittavat yhteydet Bill Clintonin hallintoon.
Lewinskyn työpaikka oli Valkoisen talon itäsiivessä, kun taas Clinton työskenteli länsisiivessä. Jos Lewinsky olisi yrittänyt päästä talon toiselle puolelle, Valkoisen talon henkilökunta olisi estänyt häntä pääsemästä presidentin lähettyville ilman kutsua. Kyse ei ollut pelkästään turvallisuudesta. Clintonin kiinnostus nuoriin ja kauniisiin naisiin oli sisäpiirissä hyvin tiedetty tosiasia ja apulaisesikuntapäällikkö Evelyn Lieberman yritti pitää huolen siitä, että heitä ei päästetty liian lähelle presidenttiä.
Joka tapauksessa Clintonin ja Lewinskyn välille kehittyi intiimi suhde ja he tapasivat kymmenkunta kertaa. Tästä alkoi myöhemmin prosessi, joka myöhemmin tunnettiin Lewinsky-skandaalina.
Tapahtumat pääsivät julkisuuteen Lewinskyn ystävän Linda Trippin kautta, jolle Monica kertoi kaiken. Tripp otti yhteyttä asianajajaan, joka tutki tapausta, jossa Clintonia syytettiin 1990-luvun alussa tapahtuneesta seksuaalisesta ahdistelusta. Tuolloin Clinton oli Arkansasin kuvernööri. Siten Lewinsky olisi ollut äärimmäisen tärkeä todistaja, mutta hän laati Clintonin pyynnöstä valaehtoisen todistuksen, ettei hänellä ollut seksuaalista suhdetta presidenttiin. Samoin Lewinsky kielsi joutuneensa seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
Samoin Clinton kertoi valan velvoittamana tammikuussa 1998 liittovaltiotuomioistuimessa, ettei hänellä ollut seksuaalista suhdetta Lewinskyn kanssa. Samaa hän puhui myös toimittajille. Heille valehtelu ei ollut rikos, mutta todellinen uhka Clintonin presidentinviralle oli syytös siitä, että hän oli valehdellut suhteestaan Lewinskyyn tuomioistuimessa.
Yhdysvalloissa valehtelua tuomioistuimen edessä kutsutaan valanrikkomukseksi, joka on vakava rikos ja saattoi pahimmillaan syöstä presidentin virasta. Osoitus selkeästä valehtelusta oli Lewinskyn jakkupuvun takissa ollut tahra, joka analyysin jälkeen paljastui olleen Clintonin spermaa.
Elokuussa 1998 Clinton oli suuren valamiehistön edessä Washingtonissa, jälleen kerran valan vannoneena. Presidentti vakuutti edelleen, ettei hänellä ollut seksuaalista suhdetta Lewinskyn kanssa, ja että hän oli siksi syytön myös syytökseen väärän valan antamisesta liittovaltiotuomioistuimen edessä. Clinton tosin myönsi epäsuorasti harrastaneensa oraaliseksiä Lewinskyn kanssa, mutta se ei presidentin mielestä kuulunut määritelmään seksuaalisesta kanssakäymisestä.
Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone äänesti lokakuussa 1998 republikaanien enemmistön turvin, että presidentti tulisi asettaa virkasyytteeseen. Raskauttavimmat syytökset koskivat väärän valan antamista sekä sitä, että Clinton oli yrittänyt estää oikeuden toteutumista yrittämällä saada toiset valehtelemaan puolestaan.
Clintonin aseman pelasti politiikka. Senaatissa enemmistö oli demokraateilla, jotka tukivat presidenttiä ja äänestyksen jälkeen Clinton vapautettiin kaikista syytöksistä.
Daniel Rydén: Maailman kovimmat valehtelijat. Historiallisia pötypuheita. 305 sivua. Suomentanut Pauliina Immonen. Kustannusosakeyhtiö Atena.