IS: Monien suosikkiruoka voi nostaa muistisairauden riskiä

Tutkimuksen koehenkilöitä seurattiin yli 40 vuoden ajan.
Henkilö ruokaostoksilla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Henkilö ruokaostoksilla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Paljon punaista lihaa ja etenkin pitkälle prosessoituja lihatuotteita syövät sairastuvat muistisairauksiin muita todennäköisemmin, kertoo Ilta-Sanomat.

Tieto perustuu tuoreeseen tutkimukseen, jossa seurattiin yli 130 000 keskimäärin 49-vuotiasta yhdysvaltalaista yli 40 vuoden ajan. Tuona aikana riski sairastua muistisairauteen havaittiin suuremmaksi varsinkin pitkälle prosessoituja lihatuotteita käyttävillä.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Tulosten perusteella esimerkiksi kaksi pekonisiivua tai yhden hotdogin päivittäin syövät sairastuivat dementiaan 13 prosenttia todennäköisemmin kuin lihaa harvoin käyttävät.

Muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot myös heikentyivät nopeammin ja osallistujat itse kokivat muutoksia todennäköisemmin, jos he söivät paljon lihatuotteita.

Tutkijat arvioivat, että korvaamalla osan punaisesta lihasta kalalla tai kasvikunnan proteiineilla osallistujien sairastumisriskit olisivat pienentyneet.

Viranomaiset varoittavat legionellariskistä.
Uniongelmista kärsinyt psykologian opiskelija testasi eri menetelmiä itseensä.
Mainos