Vladimir Putin valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi 47-vuotiaana, siis suhteellisen nuorena, ja henkilöt, joita hän nimitti keskeisiin tehtäviin heti valtaan noustuaan, olivat suunnilleen samanikäisiä.
Tuolloin Venäjän virkamiesten oli poikkeuksetta jäätävä eläkkeelle 65-vuotiaina, eikä kenellekään tullut toimittaja Andrei Pertsevin mukaan edes mieleen, että maan silloiset johtajat voisivat olla tehtävissään vielä sen ikäisinä. 2000-luvun alussa Putin nimenomaisesti vakuutti venäläisille, että hän ei jatkaisi maan johdossa 65 vuotta täytettyään. Iän karttuessa Putinin mieli kuitenkin muuttui, ja samalla hän päätti mahdollistaa uran jatkamisen myös uskollisuutensa osoittaneille harmaahapsisille ikätovereilleen.
– Virallisesti Kremlin henkilöstöpolitiikka lupaa Venäjän parhaille ja älykkäimmille nuorille tien huipulle. Todellisuudessa heidän mahdollisuutensa kuitenkin tyssäävät aluetasolle tai parhaassa tapauksessa kakkosketjun virkaan federaatiotasolla, Putinin hallintojärjestelmään perehtynyt Pertsev sanoo ajatushautomo Carnegien julkaisemassa artikkelissa.
– Vanhoilla päivillään Putin saa lohtua siitä, että hän näkee tutut kasvot samoissa viroissa. Hän on halunnut säilyttää status quon ja tehnyt siksi kaikkensa pitääkseen tiiminsä ehyenä, mikä on synnyttänyt maahan gerontokratian, hän toteaa.
Gerontokratialla eli vanhainvallalla tarkoitetaan hallintomuotoa, jossa yhteiskunnallinen päätösvalta on vanhojen ihmisten käsissä.
Ensimmäiset muutokset virkamiesten eläkeikäsäännöksiin tehtiin Pertsevin mukaan vuosina 2010 ja 2012, jolloin eräille tuomareille annettiin oikeus jatkaa tehtävissään 70 vuotta täytettyään. Kun Putin palasi vuonna 2012 takaisin presidentiksi, hän päätti suoda avainvirkamiehille mahdollisuuden viiden vuoden jatkokauteen eläkeiän täytyttyä. Näin esimerkiksi Kremlin silloinen kansliapäällikkö Sergei Ivanov, ulkoministeri Sergei Lavrov ja turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrušev saattoivat jatkaa Putinin heille osoittamissa rooleissa.
Vuonna 2021 Putin määräsi, että korkeimmat virkamiehet voivat toimia tehtävissään yli 70 vuoden iässä, ja haki duumalta valtuudet päättää siitä, kuinka pitkään korkeimmissa sotilasviroissa tuli palvella. Sittemmin myös alempien virkamiesten eläkeikiä on Pertsevin mukaan nostettu.
– On täysin mahdollista, että Putin poistaa lopulta ikärajat kokonaan. Silloin hänen ei tarvitsisi enää henkilökohtaisesti vahvistaa jokaista jatkokautta, Pertsev sanoo.
Tämä olisi hänen mielestään Putin kannalta hyödyllistä, sillä jokainen jatkokausipäätös saa kansalaiset kiinnittämään huomiota maansa gerontokratiaan yleensä ja Putinin omaan ikään erityisesti.
– Niissä 24 vuodessa, jotka Putin on ollut vallassa, presidentti ja hänen lähipiirinsä ovat muuttuneet uudistusmielisistä nuorista iäkkäiksi sodanlietsojiksi, Pertsev toteaa.
Venäjän johto muistuttaa hänen mukaansa yhä enemmän Neuvostoliittoa sen loppuvaiheessa johtanutta ikämiesten kaartia. Pian korkeimmista viroista saatetaan siis jälleen poistua vasta ruumisauton kyydissä.