Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen nostaa viestipalvelu X:ssä esiin havainnon tunnetun luksushyödykkeen viime vuosien myynnin kehityksestä.
– Tammi-heinäkuu 2024. Samppanjan myynti meidän kotoisessa monopolissa oli noin 16 prosentin pudotuksessa ilman merkkiäkään kolme vuotta jatkuneen alamäen päättymisestä.
Vuonna 2021 suomalaiset ostivat Alkosta 527000 litraa aitoa samppanjaa, mikä on kaikkien aikojen ennätys.
Nordeassa lanseerattiin viime vuosikymmenellä niin sanottu samppanjaindikaattori, jonka avulla on pyritty löytämään merkkejä myös yleisen talouskasvun suunnasta.
– Samppanjaindikaattorin tarkoitus on tunnistaa talouden käännepisteet etukäteen, mutta tosiasiassa emme tiedä, kuinka hyvin se toimii. Parhaimmillaan se voisi antaa arvauksen BKT:n kehityksestä neljä ja puoli kuukautta ennen varsinaisten tietojen julkaisemista, Nordea Researchin katsauksessa kirjoitettiin vuonna 2014.
Tammi-heinäkuu 2024. Samppanjan myynti meidän kotoisessa monopolissa oli noin 16 % pudotuksessa ilman merkkiäkään kolme vuotta jatkuneen alamäen päättymisestä. pic.twitter.com/GP2nUasESD
— Pasi Sorjonen (@PasiSSorjonen) August 15, 2024