Suomen kilpailukyvyn sijoitus on pudonnut neljä sijaa alaspäin IMD:n tuoreessa kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan kilpailukyvyn kehittäminen edellyttää TKI-toiminnan edistämistä ja Petteri Orpon (kok.) hallitukselta kasvutoimien vauhdittamista.
– Suomen sijoituksen lasku kahtena peräkkäisenä vuotena tuo eteemme tilanteen, jossa meidän on tehtävä selkeitä ratkaisuja kilpailukyvyn parantamiseksi tai näivetymme, Romakkaniemi sanoo tiedotteessa.
IMD:n kilpailukykyvertailussa Suomen heikko taloudellinen menestyminen painaa Suomen sijoitusta alaspäin. Julkisen velan lisäksi Suomen haasteiksi on nostettu muun muassa osaavan työvoiman saatavuus sekä TKI-toiminta.
– Suomen tuottavuuskehitys on käännettävä kasvu-uralle. Maailma on keskellä teknologian ja talouden murrosta, joka tarjoa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvattamiseen. Meillä ei varaa jättää näitä mahdollisuuksia hyödyntämättä. TKI-panostusten lisäksi meidän tulisi varmistaa se, että osaajapulasta ei muodostu este kasvulle, Romakkaniemi sanoo.
Keskuskauppakamari on yhdessä elinkeinoelämän järjestöjen kanssa ehdottanut, että hallituksen esitykseen niin kutsutusta kolmen kuukauden säännöstä ei tule sisällyttää työnantajan ilmoitusvelvollisuutta, ja työttömäksi jääville ulkomaalaisille työnhakuun annettavien suoja-aikojen tulisi olla esitettyä pidemmät.
– Väestön ikääntymiseen, osaajapulaan ja kilpailukyvyn kehittämiseen voidaan kaikkiin vastata osaamiseen perustuvalla maahanmuutolla. Tällä hetkellä hallitukselta odotetaan rohkeutta päättää keinoista, joilla osaamiseen perustuvaa maahanmuuttoa voidaan aidosti edistää, Romakkaniemi sanoo.