Nämä demarit vastustavat rajalakia – nyt ilmoittautuivat Timo Harakka ja Matias Mäkynen

Ainakin viisi SDP:n kansanedustajaa on kertonut aikovansa äänestää poikkeuslakia vastaan.
Rajapaalu. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / JARNO ARTIKA
Rajapaalu. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / JARNO ARTIKA

Jopa yhdeksän SDP:n kansanedustajaa aikoo äänestää rajalakia vastaan eduskunnassa. Yhdeksän SDP:n eduskuntaryhmän edustajaa voi riittää kaatamaan poikkeuslain, jonka läpimenoon tarvitaan eduskunnassa 5/6 edustajan enemmistö. Ilta-Sanomat kertoi keskiviikkona, että sillä olisi tiedossaan kahdeksan poikkeuslakia vastustavan demarikansanedustajan nimet.

Hallituspuolueista kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit äänestävät lain puolesta. RKP:n edustajien kantoja on arvuuteltu julkisuudessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

SDP:n edustajista lakia vastustamaan ilmoittautuivat tänään Ylelle Timo Harakka ja Helsingin Sanomille SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen. Muita kielteisen kantansa ilmoittaneita ovat ainakin Elisa Gebhard, Nasima Razmyar ja Johan Kvarnström.

Lakia kannattamaan on ilmoittautunut ainakin Jani Kokko. Useat demarit eivät ole kertoneet julkisesti kantaansa.

Mikäli kaikki 199 kansanedustajaa ovat läsnä kun rajalain säätämisestä äänestetään, sen läpimenon estämiseen riittää 34 kansanedustajaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Vasemmistoliiton ja vihreiden tiedetään vastustavan esitystä. Näillä kahdella puolueella on yhteensä 24 kansanedustajaa. Jos heidän lisäkseen kymmenen muuta kansanedustajaa äänestää tyhjää tai lakia vastaan salin ollessa täynnä, lakiehdotus kaatuu.

Hallituspuolue RKP on ilmoittanut, että se sallii edustajiensa äänestää asiasta omatuntonsa mukaan. Ainakin Eva Biaudet on ilmoittanut vastustavansa lakia.

Näin yhdeksän SDP:n edustajan äänet voivat riittää vesittämään poikkeuslain. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoi HS:lle, että ”laaja enemmistö” eduskuntaryhmästä kannattaa rajalakia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hallintovaliokunta lähetti tiistaina hallituksen esityksen vielä kertaalleen perustuslakivaliokunnan tarkasteltavaksi. Vasta tämän jälkeen esitys voi edetä eduskunnan käsittelyyn. Perustuslakivaliokunta kokoontuu seuraavan kerran perjantaina. Eduskunnan seuraava täysistunto on tiistaina 9. heinäkuuta.

 

 

Puolue ei kysynyt kansanedustajien näkemyksiä häirintään.
SDP:n, keskustan ja vasemmistoliiton hallitus voi kansanedustajan mukaan nousta valtaan.
Ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelulla.
Mainos