Menoliikenne alkaa, tänne odotetaan pahimpia ruuhkia

Autoilijoita kehotetaan varautumaan liikenteen jonoutumiseen.
Juhannuksen paluuliikennettä vuonna 2023. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Juhannuksen paluuliikennettä vuonna 2023. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan juhannuksen menoliikenne alkaa näkyä jo tänään keskiviikkona, jolloin liikennemäärät alkavat iltaa kohti hiljalleen nousta.

Menoliikenteen vilkkain päivä on kuitenkin torstai 20. kesäkuuta ja menoliikenne alkaa vilkastumaan Etelä-Suomessa jo kello 11 jälkeen. Liikennemäärät ovat suurimmillaan arviolta kello 15 ja 17 välillä, ja liikenne jatkuu vilkkaana kello 19 asti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pohjois-Suomessa menoliikenne voi jatkua aina myöhäiseen iltaan saakka.

Fintraffic kehottaa ottamaan autoilijana huomioon, että vilkkaimpana aikana liikenne voi jonoutua ja nopeudet laskea hetkellisesti vilkkaimmilla tieosuuksilla jopa 20–30 kilometriä tunnissa. Suurimmat nopeuden alenemat osunevat valtatielle 4 välille Helsinki-Lusi, valtatielle 5 välille Lusi-Juva, valtatielle 6 välille Loviisa-Utti, valtatielle 9 välille Tampere-Jyväskylä, valtatielle 5 välille Lusi-Mikkeli sekä valtatielle 20 välille Oulu-Pudasjärvi sekä valtatielle 22 välille Oulu-Muhos.

Menoliikenne jatkuu perjantaina aamuna, ollen ennusteiden mukaan vilkkaimmillaan kello 11 ja 15 välillä. Perjantaina liikennemäärät jäävät kokonaisuudessaan kuitenkin alhaisemmiksi kuin normaalina arkiperjantaina.

Huomioida kannattaa myös, että Turun saariston lautoille voi väliaikaisesti muodostua jonoja. Turun saaristossa Paraisilla on lisäksi kaksi siltatyömaata, jotka aiheuttavat haittaa liikenteelle.

Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan paluuliikenne alkaa vilkastumaan sunnuntaina 23. kesäkuuta aamupäivästä jatkuen Etelä-Suomessa aina iltaan asti. Liikennemäärät ovat suurimmillaan kello 12 ja kello 17 välillä.

Fintrafficin mukaan paluuliikenne on menoliikennettä selkeästi vähäisempää. Jonoutuminen ja nopeuden laskut ovat paluuliikenteessäkin kuitenkin hetkellisesti mahdollisia. Paluuliikenteen suurimmat nopeuden alenemat osunevat valtatielle 4 välille Hartola-Lahti, valtatielle 6 välille Kouvola-Loviisa sekä valtatielle 9 välille Orivesi-Tampere.

Tarkista tietyöt etukäteen ja vältä ruuhkat

Tietöiden vaikutus juhannusliikenteeseen pyritään minimoimaan. Tietöistä voi aiheutua kuitenkin alennettuja nopeusrajoituksia ja rajoituksia kaistajärjestelyissä, mitkä hidastavat liikennettä.

Liikennettä mahdollisesti haittaavia pääteiden tietöitä ovat:

Poimintoja videosisällöistämme

Valtatie 3: Laihian siltatyö

Valtatie 4: Helsinki-Järvenpään siltatyö, Lahti (Joutjärvi), Konginkankaan siltatyö

Valtatie 5: Juvan siltatyö ja Kuopion siltatyö

Valtatie 7: Kilpilahti-Treksilän siltatyö

Valtatie 8: Kristiinankaupunki

Valtatie 9: Muuramen siltatyö ja Hankasalmen siltatyö  Valtatie 23: Virrat siltatyö

Kantatie 40: Kaarina-Raisio

Kantatie 44: Porin Susikosken siltatyö ja Kankaanpään Lohikosken siltatyö

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kantatie 51: Kirkkonummi-Karjaa

Seututie 180: Kaarina-Parainen Kirjalansalmen siltatyö sekä Hessundin salmen siltatyö

Seututie 189: Naantali, Rymättylä

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Jo pelkkä flunssa voi heikentää ajokykyä merkittävästi.
Tilanteen jatkoselvitys suoritetaan poliisin esitutkinnassa.
Mainos