TS: Hyvinvointialue maksoi 20 miljoonaa takseista, matkoista ei tietoa

Konsernipalvelujohtajan mukaan taksikuluja pitää saada pienemmiksi.
Taksikyltti auton katolla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Taksikyltti auton katolla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha maksoi viime vuonna lähes 20 miljoonaa euroa taksipalveluista. Varha ei kuitenkaan pysty erittelemään, millaisiin matkoihin rahat on käytetty. Asiasta kertoo Turun Sanomat.

TS:n läpikäymän Varhan ostolaskudatan mukaan hyvinvointialuetta laskutti viime vuonna 224 eri taksiyrittäjää. Suurin yksittäinen laskuttaja on Lounais-Suomen Taxidata, joka laskutti lähes 12 miljoonaa euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Konsernipalvelujohtaja Laura Saurama sanoo, että taksikulut muodostuvat pääosin hyvinvointialueen asiakkaiden henkilökuljetuksista, mutta dataa ei pystytä avaamaan tarkemmin, koska ”se vaatisi uuden tiedon muodostamista, tietojen yhdistämistä ja osin tietojen poistoa.”

– Tilinpäätöksemme on julkinen ja sieltä data toki löytyy, mutta se ei yksilöi mikä taho laskuttaa meitä. Eli näiden datojen yhdistäminen on erillinen työ, Saurama toteaa TS:lle.

Hänen mukaansa on kuitenkin selvää, että taksikuluihin uponnutta summaa pitää saada alaspäin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Varha myöntää asiakkailleen kuljetuspalveluita sosiaalihuoltolain, vammaispalvelulain ja kehitysvammalain perusteella. Taksimatkoja on vaikea eritellä, koska Sauraman mukaan Varhan laskutusjärjestelmään ei kirjata, minkä lain perusteella asiakkaalle on myönnetty kuljetusoikeus.

– Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain mukaisen kuljetuspalvelun kriteerit määrittelee laki. Sosiaalihuoltolain mukaisia ikääntyneille myönnettäviä kuljetuspalveluita on kunnissa myönnetty hieman erilaisin perustein. Varha on yhdenmukaistanut nämä kriteerit.

Ikääntyneiden kuljetuksiin kuuluvat muun muassa matkat kuntouttavaan päivätoimintaan tai peseytymispalveluihin. Joukossa on Sauraman mukaan asiakkaita, joiden kuljetuspalveluoikeus on määritelty kunta-aikaisen ohjeistuksen mukaan eikä niitä aiota lähteä takautuvasti tarkistamaan.

Kuluttajahintojen odotetaan kallistuvan vasta viiveellä.
Useimmat ammattilaiset uskovat alan tilanteen kohenevan.
Mainos