Voiko taloyhtiö kieltää parvekkeella grillaamisen?

Lakimies suosittelee, ettei grillausta kielletä järjestyssäännöissä ilman hyviä perusteluja.
Grillausta parvekkeella Helsingissä. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON
Grillausta parvekkeella Helsingissä. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON

Kesän kynnyksellä moni kaivaa grillin esiin ja ryhtyy parvekkeellaan ruuanlaittopuuhiin. Kokkailun käryt ja tuoksut saattavat herättää naapureissa muutakin kuin ruokahalun.

Aihe näkyy keväisin myös Kiinteistöliiton lakineuvonnassa. Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Pauliina Haapsaari muistuttaa, että parvekkeella grillaamista ei ole kielletty laissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Taloyhtiössä voidaan kyllä laatia omat järjestysmääräykset, mutta ne eivät saa rajoittaa normaalia asumista, Haapsaari sanoo tiedotteessa.

Monien kerrostaloyhtiöiden järjestysmääräyksissä lukee, että parvekkeella grillaaminen on kielletty. Tällaisessa kiellossa on valvomisen vaikeuden lisäksi ongelmana se, ettei kiellon rikkomiseen voida pätevästi puuttua, ellei grillaaminen aiheuta esimerkiksi paloturvallisuusriskiä.

Järjestysmääräysten rikkomisesta voidaan asunto-osakeyhtiölain mukaan ottaa huoneisto yhtiön hallintaan jopa kolmeksi vuodeksi. Hallintaanottoa ei kuitenkaan voida tehdä, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys.

– Hallintaanotto on niin järeä toimenpide, ettei siihen käytännössä voida pelkän grillaamisen vuoksi ryhtyä. Niinpä grillaamiskielto sellaisenaan jää käytännössä vaille oikeusvaikutusta, Pauliina Haapsaari toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tämän vuoksi Haapsaari suosittelee, ettei parvekegrillaamista koskevaa kieltoa ilman hyviä perusteluja kirjattaisi yhtiön järjestysmääräyksiin.

– Grillatessa kannattaa kuitenkin mahdollisuuksien mukaan huomioida naapureita, jotta turhilta kiistoilta vältyttäisiin.

Tärkeää on myös huolehtia grillaamisen paloturvallisuudesta ja pitää grilli riittävän kaukana puisista rakenteista ja muista syttyvistä materiaaleista niin kauan, että grilli on kunnolla jäähtynyt.

Taustalla vaikuttaa pitkän velkaelvytyksen äkkipysähdys.
Kevätsiivouksen kanssa ei kannata hätäillä.
Monet vahingot ovat helposti estettävissä.
Mainos