Valtiovarainministeriön (vm) maanantaina julkaistu vuoden toinen lisätalousarvioehdotus vähentää valtion velanottoa vajaalla 300 miljoonalla eurolla.
Ehdotuksen mukaan valtion varsinaiset tulot kasvaisivat 121 miljoonalla ja määrärahat vähenisivät 177 miljoonalla eurolla.
Lisätalousarvioehdotus sisältää muun muassa valtuuksia investointiohjelman puitteissa käynnistettäviin liikennehankkeisiin sekä rahoitusta pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen tähtäävään ohjelmaan.
Määrärahavähennyksiä ehdotetaan muun muassa energiatukiin, EU-jäsenmaksuun sekä maahanmuuton menoihin maksatusaikataulujen sekä tarvearvioiden muutosten takia. Korkomenoarviota esitetään nostettavaksi 73 miljoonalla eurolla.
Tuloarviota ehdotetaan nostettavaksi yhteensä 121 miljoonalla eurolla. Ehdotus sisältää 300 miljoonalla eurolla korotetun arvion aiemmilta vuosilta siirrettyjen määrärahojen peruutuksista. Verotuloarviota ehdotetaan puolestaan alennettavaksi 221 miljoonalla eurolla muun muassa heikentyneen suhdannenäkymän vuoksi. Uusi verotuloarvio perustuu huhtikuussa julkaistuun talousennusteeseen.
VM:n kevään talousennusteen mukaan Suomen julkisen talouden alijäämän on arvioitu olevan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia suhteessa bkt:hen, minkä takia Suomella on riski joutua liiallisen alijäämän menettelyyn.
Hallitus on sitoutunut vuosien 2025–28 julkisen talouden suunnitelmassaan pitämään vuoden 2024 alijäämän alle 3,5 prosentissa. VM:n mukaan lisätalousarvioehdotus tukee tätä tavoitetta.
Kevään kehysriihen yhteydessä hallitus päätti korottaa yleisen arvonlisäverokannan 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Korotus on näillä näkymin tulossa voimaan 1. syyskuuta. Yhdessä vakuutusmaksuverokannan korotuksen kanssa VM arvioi korotusten kasvattavan kuluvan vuoden tuloarviota noin 180 miljoonalla eurolla.
Hallitus käy neuvottelut lisätalousarviosta 21. toukokuuta. Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle ja julkaistaan 23. toukokuuta.