”Maamme talous on veitsenterällä”

Suomi uhkaa ajautua heikentyneiden talousnäkymien vuoksi Euroopan unionin liiallisen alijäämän menettelyyn.
Hallitus kokoontui alkuviikosta kehysriiheen. / Lauri Heikkinen / Valtioneuvoston kanslia
Hallitus kokoontui alkuviikosta kehysriiheen. / Lauri Heikkinen / Valtioneuvoston kanslia

Suomi on hyvin lähellä joutua EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn eli ”tietynlaiselle talouden tarkkailuluokalle”, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen varoittaa.

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on etsinyt tämän välttämiseksi alkuviikon kehysriihessä uusia sopeutustoimia, jotka koostuvat menoleikkauksista tai veronkorotuksista. Aiemmin tehtyjen noin kuuden miljardin euron sopeutustoimien lisäksi tarvittaisiin vähintään noin kolmen miljardin euron lisätoimet.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kansanedustaja uskoo, ettei vielä tämäkään välttämättä riitä.

– Aika paljon meillä keskustelua on käyty nimenomaan tästä tulokulmasta, että EU edellyttää meiltä säästöjä ja niin edelleen. Totta sekin on tavallaan, mutta kyllä tosiasia on se, että maamme itse näitä toimia tarvitsee – hyvinvointiyhteiskuntamme pelastamiseksi, Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan.

Joulukuussa hyväksytty vuoden 2024 valtion talousarvio oli 11,4 miljardia euroa alijäämäinen. Taloudellinen tilanne on vain vaikeutunut alkuvuoden aikana, sillä alijäämä uhkaa paisua lähes 13 miljardiin euroon.

Euroopan unionin alijäämämenettelyyn joutumisen uhkana olisi, että Suomen luottoluokitus heikentyisi ja valtionvelan korot nousisivat.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tarkkailuluokalla meitä ensisijaisesti kehotettaisiin ensin korjaamaan julkisen talouden tilannetta suunnitelmien pohjalta, mutta Kreikasta muistamme miten siinä käy, jos asioita ei ajoissa ja itse hoida, Heinonen sanoo.

Julkisen talouden alijäämä on ylittämässä tänä ja ensi vuonna selvästi EU:n kolmen prosentin viitearvon. Alijäämäviitearvon rikkominen voidaan katsoa vähäiseksi, jos alijäämä on korkeintaan 3,5 prosenttia vuonna 2024 ja väliaikaiseksi, jos se on EU-komission ennusteen mukaan alle 3 prosenttia vuonna 2025.

– Maamme talous on veitsenterällä, kansanedustaja sanoo.

Tytti Tuppurainen arvosteli häirintätapausten käsittelyä julkisuuden kautta.
Oikeus perustoimeentulon turvaan ei tarkoita yksittäisiä etuuksia tai niiden tasoa.
Valtionpäämiehistä presidentti nimeää parhaaksi kaverikseen Norjan Jonas Gahr Støren.
Mainos