Suomi ja keskeinen joukko Euroopan unionin valtiojohtajia esittää Euroopan investointipankin (EIP) roolin vahvistamista EU:n puolustuksen tukemiseksi.
Maat katsovat, että EIP:n rahoitusta voitaisiin käyttää paljon nykyistä laajemmin puolustusteollisuuden hankkeisiin. Suomen aloitteesta laaditussa valtiojohtajien yhteiskirjeessä ovat mukana muiden muassa Ranska ja Saksa. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) johdolla tehty aloite on uutisoitu myös talouslehti Financial Timesissa.
Kirjeessä on mukana yhteensä 14 EU-maata eli yli puolet unionin valtioista. Suomen lisäksi allekirjoittajina ovat Bulgaria, Hollanti, Italia, Latvia, Liettua, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Tanska, Tsekki ja Viro.
Pääministeri Orpon mukaan Euroopan investointipankilla (European Investment Bank) voisi olla nykyistä selvästi suurempi rooli eurooppalaisen puolustusteollisuuden rahoituspohjan kasvattamisessa.
– EIP pystyy jo nykysääntöjensä puitteissa lainoittamaan enemmän ns. kaksoiskäyttöisten sotilastuotteiden hankkeita. EU:n puolustusteollisuuden tukeminen on tärkeää myös Euroopan kilpailukyvylle, ja se vahvistaa samalla sisämarkkinoita, Orpo sanoo tiedotteessa.
Valtiojohtajien kirjeessä korostetaan nopeaa tarvetta saada lisäinvestointeja EU:n puolustus- ja turvallisuuskyvyn vahvistamiseksi, kun samaan aikaan Venäjä jatkaa aggressiotaan Ukrainassa. Asia on erityisen tärkeä juuri nyt kun unioni linjaa lähivuosien strategisia painopisteitään.
Euroopan investointipankin todetaan lainoittavan tällä hetkellä ns. kaksoiskäyttötuotteiden hankkeita, mutta niitäkin hyvin rajoitetusti. Siksi olisi selvitettävä mitä mahdollisuuksia on lisätä EIP:n investointeja laajemmin puolustusteollisuudessa. Kirjeessä todetaan, että EIP:n roolista on keskusteltava huomioiden sen perussopimuksissa määritelty asema ja turvata samalla EIP:n rahoituksen perusta.
Kirjeessä mukana olevat maat katsovat, että EIP:n roolin vahvistaminen houkuttelisi myös lisää yksityisiä investointeja turvallisuus- ja puolustussektoreille. Tämä edellyttää yksityissektorin aiempaa helpompaa markkinoillepääsyä puolustusteollisuudessa.
In our joint letter with 14 Member States we propose to strenghten the role of the European Investment Bank in funding the European defence sector. This is crucial for 🇪🇺 defence capabilities and supporting 🇺🇦.
🇫🇮🇩🇪🇫🇷🇮🇹🇵🇱🇳🇱🇷🇴🇨🇿🇸🇪🇩🇰🇧🇬🇱🇹🇱🇻🇪🇪 https://t.co/6VkhpI8isS
— Petteri Orpo (@PetteriOrpo) March 18, 2024