EU määräämässä Applelle 500 miljoonan euron jättisakon

Talouslehti Financial Timesin mukaan Applen väitetään estäneen pääsyn kilpailijoiden musiikin suoratoistopalveluihin.
EU-komission päärakennus Brysselissä. Kuva: Eurooppatiedotus / Euroopan unioni
EU-komission päärakennus Brysselissä. Kuva: Eurooppatiedotus / Euroopan unioni

Euroopan unioni aikoo määrä jättisakon teknologiajätti Applelle, koska yhtiön väitetään rikkoneen EU:n lakia pääsystä musiikin suoratoistopalveluihin, kertoo talouslehti Financial Times viiteen lähteeseen viitaten.

Kyseessä olisi noin 500 miljoonan euron sakko. FT:n mukaan sakosta odotetaan ilmoitettavan virallisesti maaliskuun alussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Komissio tutkii, estikö Apple sovelluksia ilmoittamasta iPhonen käyttäjille halvemmista vaihtoehdoista päästäkseen tilaamaan musiikkia App Storen ulkopuolelle. Musiikin suoratoistopalvelu Spotify teki virallisen valituksen viranomaisille Applen toiminnasta jo vuonna 2019.

FT:n siteeraamien lähteiden mukaan komissio tulee toteamaan, että Apple on käyttänyt määräävää markkina-asemaa väärin ja sen toimet ovat olleet ristiriidassa kilpailusääntöjen kanssa.

Applelle ei ole koskaan aiemmin määrätty sakkoja kilpailusääntöjen rikkomisesta EU:ssa, mutta vuonna 2020 yhtiölle määrättiin Ranskassa 1,1 miljardin euron sakko väitetystä kilpailunvastaisesta toiminnasta. Rangaistus alennettiin 372 miljoonaan euroon valituksen jälkeen.

EU on toimillaan pyrkinyt mahdollistamaan pienten teknologiakilpailijoiden toimintaedellytykset ja samalla toimimaan portinvartijana teknologiajäteille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

EU nosti Applea vastaan virallisesti syytteen kilpailunvastaisessa tutkinnassa vuonna 2021. Komissio kavensi tutkimuksen laajuutta viime vuonna ja hylkäsi syytteen, joka koski kehittäjien pakottamista käyttämään omaa sovelluksen sisäistä maksujärjestelmää.

Apple kieltäytyi kommentoimasta tulevaa päätöstä, mutta viittasi vuosi sitten annettuun lausuntoon, jossa se sanoi olevansa ”ilahtunut”, että komissio oli kaventanut syytteitä ja sanoi, että se käsittelee huolenaiheita samalla kun edistää kilpailua.

EU-komissio ei kommentoinut uutista FT:lle.

Lähi-idän tilanne osoittaa taas, miksi irtautuminen fossiilienergiasta on tärkeää, Sari Multala toteaa.
Elinkeinoelämän keskusliiton pitkäaikainen toimitusjohtaja jää eläkkeelle toukokuussa.
Jos EU ei pysty toimimaan kriiseissä, se on pelkkä keskustelukerho, sanoo Aura Salla.
Mainos