Työttömyyskassa YTK:n kyselyn perusteella työttömyyden uhkaa koetaan nyt erityisesti rakennus-, markkinointi- ja kulttuurialalla.
Vähiten työttömyys pelottaa finanssisektorin töissä sekä sosiaali- ja terveysalalla. Jäsenkyselyyn vastasi yli 16 000 palkansaajaa lokakuun aikana.
Vastaajista yli kolmasosa kertoi olevansa huolissaan työttömyyden kasvusta omalla alallaan. Yli puolet eli 53 prosenttia ei ollut huolissaan asiasta. Vastaukset jakautuivat voimakkaasti toimialan mukaan.
Eniten huolissaan työttömyyden kasvusta ollaan rakennusalalla, jossa huolta kokee 73 prosenttia vastaajista. Työttömyyden kasvusta ollaan huolissaan markkinointi-, mainos- ja viestintäalalla sekä kulttuuri-, taide- ja viihdealalla. Näillä aloilla yli puolet vastasi myöntävästi.
– Rakennusalan ammattilaisten huoli on ymmärrettävää. Alan työtilanne on huonontunut ja työttömyys lisääntynyt, eikä käännettä parempaan ole vielä näköpiirissä. Markkinointiala puolestaan elää vahvasti yleisen taloussuhdanteen mukaan, mikä näkyy tuloksissa, kertoo YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen toteaa tiedotteessa.
Hän huomauttaa, että sosiaali- ja terveydenhuollossa työvoimapula on edelleen voimakasta ja työttömyys pientä. Myös lakialalla vain viidesosa vastaajista on huolissaan työttömyyden kasvusta omalla alla.
– Pankki- ja vakuutusalan palvelut taas ovat monille välttämättömyyksiä, joiden kysyntä ei vaihtele voimakkaasti suhdanteiden mukaan, Hänninen sanoo.