Yritykset ahdingossa – pankit evänneet jopa peruspalveluita

Yrityslainojen korot ovat korkealla ja asuntolainatiskeillä hiiren hiljaista.
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Tänä vuonna asuntolainoissa oli synkin syyskuu sitten vuonna 2003 alkaneen tilastohistorian. Kotitaloudet nostivat uusia asuntolainoja vain 1,1 miljardia euroa, mikä on 28 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus toteaa.

Lokakuussa hallitus ilmoitti varainsiirtoveron salamalaskusta ja toisaalta ensiasunnon ostajien verovapauden päättymisestä 1.1.2024.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Brotheruksen mukaan muutokset tukevat asuntokauppaa kuluvana vuonna ja pankit ovatkin kertoneet kasvaneista lainahakemusmääristä.

– Samalla Euroopan keskuspankki pysäytti koronnostot, 12 kuukauden euribor on kääntynyt laskuun ja alittaa jo 6 kuukauden euriborin tason, mikä kertoo markkinoiden vahvasta uskosta korkohuipun saavuttamiseen ja koronlaskujen lähestymiseen. Vihdoin asuntomarkkinoilla on näkyvillä pieniä positiivisia merkkejä, hän sanoo.

Suomen Pankki kertoi uusien asuntolainojen keskikoron oleva 4,65 prosenttia.

Uusia yrityslainoja nostettiin 1,46 miljardia euroa, kun summa oli vuosi sitten 2,83 miljardia euroa eli summa liki puolittui.

Korkeammat viitekorot tuntuvat kotitalouksien lisäksi yrityksille

Brotheruksen mukaan pk-yrityksillä haasteena on kovien yli 6,3 prosentin keskikorkojen lisäksi rahoituksen saatavuuden vaikeudet.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Heikkoina aikoina pankit kiristävät aina riskiksi ja vähemmän kriittisiksi koettujen asiakkaiden ja hankkeiden rahoitushanoja. Pienempien, lähinnä pankkirahoituksen varassa olevien yritysten rahoituksen saatavuus jää tällöin suuria heikommaksi. Pk-yrityksiin vaikeina aikoina panostavat pankkiryhmät ovat parhaassa asemassa hyötymään suhdannekäänteestä ja kasvuyritysten laajemmista palvelutarpeista, Brotherus sanoo.

Hänen mielestään erityisen huolestuttavia ovat tiedot yritysten peruspankkipalveluiden epäämisistä.

– Ilman pankkitiliä ei yritystoimintaa pysty harjoittamaan. Onneksi valtiovarainministeriön hanke selvittää asiaa. Suomen Yrittäjien mielestä yrityksillä pitää olla oikeudet peruspankkipalveluihin kuluttajien tapaan. Yritystoiminnan vireys ja uusien yritysten aloituskynnyksen madaltaminen tukee koko kansantalouden kehitystä, Brotherus muistuttaa.

Henkilöstö siirtyy uuden omistajan palvelukseen.
Elinkeinoelämän keskusliiton pitkäaikainen toimitusjohtaja jää eläkkeelle toukokuussa.
Rahaministerin mukaan harvat ovat valmiita säästämään omistaan.
Mainos