Pääministeri Petteri Orpo (kok.) linjasi kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa kolme asiaa Israelin ja terroristijärjestö Hamasin konfliktista.
Orpon mukaan Suomi ensinnäkin tuomitsee täysin Hamasin terroristisen hyökkäyksen. Toisekseen Suomi tunnustaa Israelin oikeuden itsepuolustukseen kansainvälisen oikeuden sekä kansainvälisten ihmisoikeuksien puitteissa. Kolmanneksi Orpo mainitsi, että Suomi haluaa humanitaarista apua Gazaan.
Orpo muistutti, ettei suuri osa palestiinalaisista kuulu terroristijärjestö Hamasiin. Hänen mukaansa humanitaarinen kriisi on todellinen.
Pääministerin mukaan Suomen täytyy toimia rauhan löytämiseksi ja edistää rauhanomaisen ratkaisun löytämistä EU:ssa. Orpo muistutti EU:n tehneen yksimielisen päätöslauselman.
Orpon mukaan on harmi, ettei YK:ssa päästy yhteiseen näkemykseen Lähi-idän tilanteesta. YK:ssa äänestettiin Gazan tulitauosta ja Suomi äänesti tyhjää. Orpon mukaan ratkaisu johtui siitä, ettei enemmistö maista halunnut tuomita Hamasia.