Syysmyrsky on riepotellut Suomea viikon keskivaiheilla ja tuonut runsaita sateita sekä lumipyryä, sääpalvelu Foreca kertoo.
Tuuli on puuskaista vielä torstainakin. Lumisateet ovat huonontaneet ajokeliä pohjoisessa, lisäksi torstai-iltaa kohti vähäiset räntä- tai lumisateet ovat mahdollisia myös maan keskiosassa.
Sademäärät ovat olleet yhteensä keskiviikon ja torstain aikana Pohjois-Pohjanmaalla paikoin jopa yli 50 millimetriä, etelässäkin paikoin yli 30 millimetriä. Lapissa lunta on tullut enimmillään parikymmentä senttimetriä.
– Suomi pysyttelee tämän viikon syysmyrskyjen reitillä. Ensimmäinen myrskymatalapaine on väistymässä tänään torstaina maan pohjoisosasta itään. Sää on ollut hyvin tuulista koko maassa, tämän vuorokauden puolella voimakkaimmat tuulet ovat olleet keskituulessa 23,3 m/s ja puuskissa 29,7 m/s, molemmat Kirkkonummen Mäkiluodon havaintoasemalla, toteaa Forecan päämeteorologi Kristian Roine blogissa.
Maan etelä- ja keskiosassa on tullut voimakkaita sadekuuroja ja jopa yksittäisiä salamaniskuja.
– Maan pohjoisosassa sade on tullut Oulun korkeudelle asti enimmäkseen vetenä, pohjoisempana myös lumena. Keski-Lapissa lumipeite on vahvistunut vuorokauden aikana paikoin 20 senttimetrillä, Roine kertoo.
Tämän hetken ennusteen mukaan viikonloppuna on odotettavissa uusi myrsky sekä lumipyryä Lappiin.
– Jo lauantain vastaisena yönä Skandinaviaa lähestyy lännestä seuraava myrskymatalapaine. Sen sateet leviävät lauantaiaamuksi Suomen etelä- ja keskiosaan, josta ne liikkuvat maan pohjoisosaan lauantain kuluessa. Keski- ja Pohjois-Lapissa sateet muuttuvat lumisateiksi. Lunta kertyy jälleen 15–20 senttimetriä, Kristian Roine ennustaa.
Lauantaina tuuli kääntyy puhaltamaan lounaasta ja voimistuu eteläisillä merialueilla entisestään.
– Tuulisinta on myöhään lauantai-iltana Pohjois-Itämerellä, missä tuulen nopeus saavuttaa myrskylukemat. Sisämaassa tuulisin hetki ajoittuu lauantaihin, jolloin myrskypuuskat ovat mahdollisia aluksi maan etelä- ja keskiosassa, iltapäivällä maan pohjoisosassa, Kristian Roine kertoo.
Sunnuntaina pahin tuuli on hellittänyt, sadekuuroja on kuitenkin liikkeellä vielä melko yleisesti. Keski- ja Pohjois-Lapissa tulee heikkoja lumisateita.
– Loppuviikon lämpötila vaihtelee etelän noin 10 asteesta Lapin nollan vaiheille, Pohjois-Lapissa on useimpina päivinä päivälläkin pakkasta. Lauantain myrsky tuo etelään hetkellisesti lämpimämpää ilmaa, jolloin lämpötila kohoaa selvästi yli 10 asteeseen, Roine ennustaa.
Suomi on nyt syysmyrskyjen reitillä: Rajuja tuulenpuuskia mitattu sisämaassa – uusi myrsky ja lumipyry iskemässä viikonloppuna – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/hdoRSIoldF #forecasuomi #sää #myrsky #syysmyrsky #lumipyry
— Foreca Suomi (@forecasuomi) October 12, 2023