Suomi suunnittelee evakuointeja Israelista, kertoo Suomen ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner Iltalehdessä.
Norja, Tanska ja Ruotsi ovat kertoneet aloittavansa kansalaistensa evakuoinnit. Norja on järjestänyt Norwegianin ylimääräisen lennon tänään illalla Tel Avivista Osloon, jolla on mukana lisäksi ruotsalaisia ja tanskalaisia.
Myös suomalaisia on Tannerin mukaan lennolla, mutta heidän lukumäärästään ei ole tietoa. Kyseessä ovat lähinnä henkilöt, jolla muutenkin olisi Norwegianin kautta paluulentoja.
Tanner korostaa, että erilaisia vaihtoehtoja Israelissa olevien suomalaisten evakuoinnin suhteen on jo suunniteltu, mutta niistä ei voi tällä hetkellä kertoa julkisuuteen.
Suomalaisten määrästä Israelissa ei ole tarkkaa tietoa.
– Matkustusilmoituksia on tehty vähän yli 400 ja suurlähetystön arvio on, että pysyvämmin siellä oleskelee ehkä tuhatkunta suomalaista, kertoi Tanner aiemmin Verkkouutisille.
Tuolloin hän totesi, että maasta poispääsy ei välttämättä nyt onnistu toivotussa aikataulussa.