Valtio valmistelee osallistumista Finnairin osakeantiin

Valtio omistaa Finnairin osakkeista yli puolet.
Finnairin hallitus aikoo esittää lokakuussa pidettävälle ylimääräiselle yhtiökokoukselle osakeantivaltuutuksen antamista järjestelyn toteuttamista varten. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Finnairin hallitus aikoo esittää lokakuussa pidettävälle ylimääräiselle yhtiökokoukselle osakeantivaltuutuksen antamista järjestelyn toteuttamista varten. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Finnair ilmoitti tänään valmistelevansa osakeantia, jonka tarkoituksena on varmistaa yhtiön kyky toimeenpanna strategiaansa pandemian ja Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan jälkeisessä uudessa toimintaympäristössä sekä tukea yhtiön pitkän aikavälin kasvua.

Finnairin hallitus aikoo esittää lokakuussa pidettävälle ylimääräiselle yhtiökokoukselle osakeantivaltuutuksen antamista järjestelyn toteuttamista varten.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomen valtio omistaa Finnairin kaikista osakkeista ja äänistä tällä hetkellä noin 55,8 prosenttia.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Anders Adlercreutzin (r.) mukaan Suomen valtio tukee Finnairin suunnitelmaa ja valmistelee osallistumistaan suunniteltuun osakeantiin omistusosuutensa mukaisessa suhteessa. Hänen mukaansa valtio odottaa, että sen osallistuminen toteutetaan kuittaamalla osakkeiden merkintähintaa vastaava määrä yhtiön ja Suomen valtion välillä solmitun pääomalainasopimuksen mukaista lainapääomaa.

Adlercreutzin mukaan osakkeenomistajan näkökulmasta valtio katsoo, että suunniteltu järjestely ja yhtiön taseaseman vahvistaminen on tarkoituksenmukaista sekä yhtiön että sen kaikkien osakkeenomistajien kannalta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kriisien vaikutukset koko lentoliikenteeseen ja siten myös alansa vahvimpiin lukeutuneeseen Finnairiin ovat olleet mittavat. Valtio katsoo, että suunniteltu transaktio on sille osakkeenomistajana taloudellisesti perusteltu, mahdollistaa yhtiön taserakenteen selkeyttämisen ja näin tukee yhtiön pitkäjänteistä kasvua sekä vahvistaa sen kykyä toteuttaa tarvitsemiaan investointeja, hän sanoo tiedotteessa.

– Vastuullisena ja pitkäjänteisenä omistajana valtio pyrkii omalta osaltaan varmistamaan, että Finnairin liiketoimintaedellytykset säilyvät myös tulevaisuudessa, Adlercreutz jatkaa.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut ja valtioneuvoston yleisistunto antanut valtuutuksensa valtion osallistumiselle järjestelyyn.

Henkilöstö siirtyy uuden omistajan palvelukseen.
Elinkeinoelämän keskusliiton pitkäaikainen toimitusjohtaja jää eläkkeelle toukokuussa.
Rahaministerin mukaan harvat ovat valmiita säästämään omistaan.
Mainos