Asiantuntija puolustaa perinteisiä yrittäjiä: Myös he ansaitsevat tukea

Helene Auramo näkee pienyrittäjissä paljon potentiaalia.
Uudenmaan ely-keskus Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Uudenmaan ely-keskus Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Prönön perustaja ja toimitusjohtaja, suomalaisessa yritysmaailmassa vaikuttava Helene Auramo muistuttaa perinteisten pienyrittäjien merkityksestä. Hänen mukaansa he tarvitsevat ja ansaitsevat omanlaistansa tukea startup -tuen ulkopuolella. Auramo kirjoittaa asiasta Talouselämän vieraskolumnissaan.

Suomessa yritystuet koostuvat niin sanotusta tukiperheestä. Tähän kuuluvat esimerkiksi Finnveran, Team Finlandin, Business Finlandin ja Ely-keskuksen myöntämät tuet. Eri tuet on tarkoitettu eri vaiheessa oleville yrityksille. Avustuksia ja lainoja on pyritty pitämään tarjolla yrityksen alkuvaiheessa ja kasvutilanteessa aina kansainvälistymiseen asti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Helene Auramon mukaan Elyn kehittämispalvelut ovat olleet tärkeässä roolissa etenkin yrityksen elinkaaren alkuvaiheessa. Hänen mukaansa viime vuonna 3800 yksittäistä yritystä sai tätä tukea. Näistä 80% oli mikroyrityksiä. Auramo sanoo tuen sisältäneen konsulttipäiviä esimerkiksi kaupallistamiseen tai markkinointiin, koulutuspalveluja ja analyysejä.

– Tämä tuki on ollut poikkeuksellinen, sillä sen piiriin on ulottunut myös muut kuin Business Finlandin tukemat teknologiayritykset ja kansainvälistä kasvua tavoittelevat yritykset. Sitä ovat siis hakeneet myös perinteisemmät toimialat, kuten teollisuus, kaupanala, palveluala ja rakentaminen, Auramo kirjoittaa.

Rahallisesti Elyn kehittämispalveluiden tuki on verrattain pieni, yhteensä noin 17 miljoonaa vuodessa. Yrittäjät ovat kuitenkin Auramon mukaan siitä pitäneet. Palvelu on hänestä tuottanut yrittäjille lisäarvoa.

Petteri Orpon (kok.) hallitus on kaavaillut kehittämispalveluiden tuen lopettamista. Toisaalta hallitusohjelmassa on todettu, että kasvua tukevia palveluita sekä yritysneuvontaa kohdennetaan yksinyrittäjille, mikroyrittäjille ja aloittaville yrittäjille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mikro- ja yksinyrittäjien (MYRY) selvityksen mukaan heistä 60 prosenttia haluaa kasvattaa omaa yritystoimintaansa.

– Kun katsotaan, että yksin- ja mikroyrittäjiä on Suomessa liki 300 000, on tämä merkittävä määrä. Kasvuun he kaipaavat osaamista ja siihen tämä tuki oli erityisen tärkeä, Helene Auramo painottaa.

– Suomessa startupius on nykyään cool ja heitä tuetaan – kiitos siitä. Mutta perinteisempi yrittäjyys ei saa samanlaista tukea tai arvostusta.

Iskut energialaitoksiin voivat tuntua maailmantaloudessa jopa vuosien ajan.
Henkilöstö siirtyy uuden omistajan palvelukseen.
Elinkeinoelämän keskusliiton pitkäaikainen toimitusjohtaja jää eläkkeelle toukokuussa.
Mainos