Kiinan kansankongressille annettu lakiesitys velvoittaisi maan koulut opiskelemaan Xi Jinpingin ajattelua, kertoo Radio Free Asia.
Kyseessä on uusin askel maan pitkään jatkuneeseen pyrkimykseen indoktrinoida nuorisoa kommunistipuolueen ja sen johtajan propagandalla. Lakiesitykseen sisältyy muutakin ideologista ja poliittista opetusta, kuten kommunistipuolueen virallista versiota historiasta, kansallisia symboleja, kansallista yhtenäisyyttä ja kansallista turvallisuutta.
Maan hallinnon kerrotaan olevan huolestunut ”teini-ikäisten patrioottisen opetuksen” tasosta. Kansalaisten patrioottista tunnetta tahdotaan nostaa etenkin Hongkongissa ja Macaussa.
Hongkongissa pyrittiin aloittamaan ”patrioottisen opetuksen” ohjelma jo vuonna 2012. Se kuitenkin peruttiin nuorten massiivisten mielenosoitusten vuoksi.
Taiwanin strategian ja julkisen tutkimuksen instituutin pääsihteeri Wu Chien-chung toteaa, että kyseessä olisi maailman ensimmäinen laki laatuaan.
– Tämä olisi ensimmäinen patrioottisen opetuksen laki maailmassa. Selkeästi asiat ovat kommunistisen puolueen kannalta päätyneet siihen pisteeseen, että se tarvitsee lainsäädäntöä ylläpitämään kansallista yhtenäisyyttä, hän toteaa.