Kiina kiristää otettaan ulkomaisista yrityksistä

Kiinan politiikka keskittyy enenevissä määrin turvallisuuteen talouskasvun tavoittelun sijaan.
Lianyungangin satama Kiinanssa. AFP / LEHTIKUVA / STR
Lianyungangin satama Kiinanssa. AFP / LEHTIKUVA / STR

Kiina pyrkii kiristämään otettaan ulkomaalaisista yrityksistä, osoittaen sen painottavan politiikassaan jatkossa turvallisuutta talouskasvun edellä, kirjoittaa Wall Street Journal.

Kiina on nimittänyt yritysten toimintaa valvomaan turvallisuudesta vastaavan ministeri Chen Yixinin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Länsimaisia konsulttiyrityksiä joutui aiemmin syyniin Kiinassa ja yrityksiin suoritettiin ratsioita, henkilökuntaa kuulusteltiin ja pidätettiin.

Kiinan hallinto on nyt laajentanut vakoilun vastaisia lakejaan niin, että turvallisuusviranomaisille on annettu enemmän valtaa esimerkiksi matkatavaroiden ja elektronisten laitteiden tarkistuksiin.

Kiina pyrkii toimilla vahvistamaan kansallista turvallisuutta, mutta toimet herättävät myös kysymyksiä niiden taloudellisten vaikutusten osalta.

Ulkomaisten yritysten toiminnan vaikeuttaminen sekä turvallisuusviranomaisten lisääntyvä valvonta ovat herättäneet huolta sijoittajien ja yritysten keskuudessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Länsimaiset yritykset joutuvat nyt harkitsemaan tarkemmin laajentumista Kiinaan. Moni yritysjohtaja on WSJ:n mukaan yllättynyt Kiinan koventuneesta politiikasta.

Ulkomaisten investointien määrän Kiinaan odotetaan laskevan edelleen. Investoinnit olivat laskussa jo aiemmin.

Ulkomaisten investointien vähenemisellä voi olla seurauksia myös Kiinan taloudelle, jonka näkymät ovat heikentyneet kotimaisen kysynnän laskiessa ja työttömyyden kasvaessa.

Pekingin suorittamassa häirinnässä oli harvinainen kymmenen päivän tauko.
Aiemmin kaupalliseksi nimetystä kuva-analyysistä on tullut sotilaskelpoista maalidataa avoimeen informaatiotilaan.
Mainos