Talvisäillä autoilijoiden tulee olla erityisen valppaina. Olosuhteet nimittäin altistavat vaarallisilla tilanteille muita vuodenaikoja useammin. Sää- ja liikenneasiantuntija Jussi Pohjonen jakoi parhaat vinkkinsä Forecalle.
Pohjosen mukaan paremmalla suunnittelulla, ajattelulla ja olosuhteiden huomioimisella päästäisiin jo pitkälle turvallisuuden parantamisessa.
– Tämä tarkoittaa nopeuksien pudottamista ja tilanteen huomioimista tien päällä, hän sanoo.
Nopeuden valintaan vaikuttavat asiantuntijan mukaan ainakin valaistus, säätila, liukkauden taso, tien kunto, omat ajotaidot ja liikenteen vilkkaus.
– Nämä kaikki vaikuttavat sopivan tilannenopeuden valintaan. Yleensä liian korkean tilannenopeuden huomaa ajoneuvon hallinnan menetyksenä, Pohjonen toteaa.
Vanha vinkki riittävien turvavälien pitämisestä pitää Pohjosen mukaan edelleen paikkansa. Erityisesti moottoriteiden ruuhkatilanteissa välit jäävät herkästi liian pieniksi. Lopputuloksena on usein ketjukolari.
Jussi Pohjosen mukaan nyrkkisääntö ajonopeuden ja turvavälin suhteesta on varsin hyvä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi 100 kilometrin tuntivauhtia ajaessa tulisi pitää 100 metrin turvaväli.
– Tämä on äärimmäisen hyvä muistisääntö. Jos mietitään, että satasen vauhdissa auto kulkee vajaat 30 metriä sekunnissa, niin reaktiolle jää noin sekunnin aika ja kaksi sekuntia jää toiminnalle (jarruttamiselle). Toki olosuhteet vaikuttavat paljon.
Liikenteen asiantuntija Jussi Pohjonen paljasti Forecan haastattelussa, minkälainen sää johtaa todennäköisimmin onnettomuuteen ja miten ne voisi parhaiten välttää. Tästä opettavaista viikonloppuluettavaa, varovasti tien päällä! https://t.co/T8fKSlqWbp #forecasuomi #ajokeli #sää
— Foreca Suomi (@forecasuomi) January 14, 2023