Laskeepa eduskunnan tulevaa kokoonpanoa miten tahansa mielipidemittausten perusteella, näyttää siltä, että enemmistöhallituksen muodostaminen tulee olemaan hankalaa, aloittipa sen kokoamisen suurimman puolueen johtajana sitten Antti Rinne tai Petteri Orpo.
Suomalaisessa monipuoluejärjestelmässä ei juuri ole tapana ilmoitella ennen vaaleja sen paremmin hallitushaluista muiden kanssa kuin siitäkään, minkä puolueen kanssa hallitukseen ei haluta tai kerta kaikkiaan suostuta menemään. Patenttivastaus kuuluu, että katsotaan ensin vaalitulos ja hallitusohjelma ratkaisee.
Viime eduskuntavaalien alla sosialidemokraatit ilmoittivat puheenjohtajansa Antti Rinteen suulla, että hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa ei heille sovi. Rökäletappion jälkeenkin kiinnostusta hallitukseen olisi kuitenkin ollut, mutta Sipilä valitsi kokoomuksen. Vaalikauden aikana toisen hallituskumppanin perussuomalaisten muutettua luonnettaan viime puoluekokouksen valinnoillaan se onnistui samalla tekemään itsestään muiden hallituspuolueiden silmissä sen verran kyseenalaisen, että, hallitusyhteistyö loppui. Puolueesta eronneet ministerit jäivät.
Enemmistöhallitukset on Suomessa viimeisen neljännesvuosisadan aikana muodostettu hyvinkin kirjaville pohjille, eri syistä. Toivoa sopii, että etukäteislukituksia ei nyt vaalien alla tehtäisi, maa tarvitsee hallituksen. Nykyisten perussuomalaisten karttaminen on toki minustakin perusteltua.
Hallituksen muodostamista saattaa vaikeuttaa myös kynnyskysymysten asettaminen. Vaalikeskustelujen kähinässä tulee helposti vastatuksi Jan Anderssonin täsmentävään tivaukseen puolueen tavoitteesta, että kyllä, tämä on meille kynnyskysymys. Näistä tulee sitten sananmukaisesti hallitusneuvotteluja invalidisoivia kynnyksiä. Kynnyksen asettaja pääsee selittämään, että kaikkea ei voi saada, ja että hallitusohjelman (ympäripyöreä) kirjaus vastaa tavoitetta. Näin politiikan uskottavuus rapautuu.
Vaalikaudella ja vaalien alla ei ole viisasta lupailla liikoja. On helppo nostaa yksittäisiä asioita esille, jotka luvataan hoitaa. Rahastahan näissä on kysymys ja usein opposition vastustamien leikkausten palauttamisesta. Muutaman kerran kokemuksella voin kertoa, että hallitusneuvottelut alkavat talouden tarkastelulla, jossa mm. valtiovarainministeriön asiantuntijat lukevat sellaiset rätingit, joissa todistetaan, että rahaa ei ole.
Sen jälkeen on turha kaivella oppositioajan puheita koulutusleikkausten perumisesta, päivähoitomaksujen alentamisesta tai ryhmäkokojen pienentämisestä. Opintotuen tason nostamisen, kehitysyhteistyömäärärahojen korottamisen, suojelualueiden lisäämisen ja muun ympäristöön panostamisen ym., ym. rahoituksen etsiminen on huomattavasti vaikeampaa kuin tavoitteiden esittäminen opposition löysissä puheissa.
Tarkkaavainen lukija saattoi huomata, että edellä oli vihreille osoitettua viestiä, heidän puheissa tällä kaudella valtion rahasäkki on ollut pohjaton. Puolue ilmoitti vielä vuosi sitten pontevasti tavoittelevansa pääministerin paikkaa, siitä päätellen myös hallituspaikat voisivat kiinnostaa, paremman puutteessa, etenkin kun joka tapauksessa mukava vaalivoitto näyttäisi olevan tulossa, ainakin nykyisin kannatusluvuin.
Jos lupaukset ja teot ovat pahasti ristiriidassa, on sellainen vaara, että tuo voitto jää lyhytaikaiseksi pikavoitoksi ja pääministerin paikan saavuttaminen siirtyy toisenkin kerran.
