Uudenvuoden aattona 2015 yhdysvaltalainen Christopher Longo sai puhelun, joka muutti hänen elämänsä. Hänen ja hänen vaimonsa Lynnen kolmas lapsi oli kuollut 22. raskausviikolla. Lynne oli ollut normaalissa ultraäänitutkimuksessa, kun lääkärit olivat huomanneet, että sikiön sydän ei lyönyt.
Lynnen raskaus oli ollut täysin normaali, joten vauvan kuolema tuli parille täytenä yllätyksenä.
Christopher päätti traagisen menetyksen jälkeen, että hän haluaa käsitellä surunsa positiivisella tavalla ja ehkä inspiroida muita siinä samalla.
Hän oli syyskuussa ollut juoksemassa maratonia pitkän tauon jälkeen, kun noin puolessa välissä matkaa kipu ja rasitus alkoivat tuntua liian kovilta. Christopher juoksi matkan loppuun mutta totesi, ettei aio juosta maratonia enää koskaan.
Lapsen kuoleman jälkeen hän kuitenkin alkoi ajatella, että mikään muu tapa ei olisi hienompi kunnioittaa hänen kuollutta tytärtään kuin juosta 22 maratonia, yksi kunkin tyttären äitinsä mahassa viettämän viikon kunniaksi.
Christopherin mukaan maratonin aikana koettava kipu on väliaikaista, kun taas lapsen menetyksestä johtuva kipu kestää koko elämän.
”On löydettävä tapoja selviytyä kivusta, ja tämä on minun tapani”, Christopher sanoo.
Hänellä on parhaillaan suunnitteilla kaksi maratonia, toinen helmikuulle ja toinen maaliskuulle. Christopherin mukaan tieto siitä, että juoksee tärkeän asian vuoksi, saa hänet joskus jopa ylitreenaamaan.
