Verkkouutiset

”Syriza on avannut oven homofobiselle ja antisemitistiselle puolueelle”

Euroopan parlamentin liberaalidemokraattisen ALDE-ryhmän puheenjohtaja Guy Verhofstadt on huolissaan Kreikan Syrizan hallituskumppanista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Hyvä uutinen on se, että ensi kertaa 40 vuoteen Kreikkaa ei johda kumpikaan perinteisistä Nea Demokratia- tai Pasok-puolueista Guy Verhofstadt toteaa tiedotteessaan.

Hän sanoo kunnioittavansa Kreikan kansan valintaa ja toivovansa, että sunnuntain vaaleissa murskavoiton saanut vasemmistolainen Syriza tarjoaa uskottavan vaihtoehdon ”menneisyyden rikkoutuneelle politiikalle”.

Syriza ilmoitti oitis vaalivoittonsa jälkeen muodostavansa hallituksen yhdessä oikeiston äärilaitaa edustavan Itsenäiset kreikkalaiset -puolueen (ANEL) kanssa.

”Ensimmäinen tärkeä päätös, jonka Syriza on tehnyt, on kuitenkin erittäin huolestuttava”, Verhofstadt sanoo.

”Päättämällä muodostaa koalition Itsenäisten kreikkalaisten kanssa, Syriza on avannut oven maahanmuuttajavastaiselle, homofobiselle ja antisemitistiselle puolueelle”, hän toteaa.

Verhofstadtin mukaan on hyvin valitettavaa, että ”EU:ssa on nyt puolustusministeri, joka totesi joulukuussa, etteivät juutalaiset ja muslimit maksa veroja”.

”Tällaista retoriikkaa kuultiin maailmansotien välisenä aikana”, Verhofstadt sanoo.

Kreikan uuden hallituksen puolustusministeri, Itsenäisten kreikkalaisten Panos Kamenos, on arvostellut kovin sanoin EU:n myöntämiä lainoja ja niihin liittyviä vaatimuksia Kreikalle. Kamenoksen mukaan ”Eurooppaa johtavat saksalaiset uusnatsit”.

Veropuheistaan huolimatta Kamenos on myös itse joutunut Kreikassa veronkiertosyytösten kohteeksi. Kreikkalaisen Ekhatemirinin mukaan Kamenoksen on väitetty hankkineen huvijahdin veroparatiisiyhtiön kautta ja välttyneen näin maksamasta siitä veroja Kreikkaan.

Viime vuoden tammikuussa silloinen terveysministeri Adonis Georgiadis syytti Kamenosta huvilan rakentamisesta EU-rahoilla.

Guy Verhofstadtin mielestä Syriza olisi voinut lyöttäytyä yhteen keskustalaisen Potami-puolueen kanssa.

”Se on myös puolue, joka haluaa erilaisen Euroopan ja erilaisen Kreikan, mutta vastuullisella tavalla.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)