Ruotsin kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian jäsen, eläkkeellä oleva kenraalimajuri Karlis Neretnieks pitää Suomen ja Ruotsin välistä tiivistynyttä puolustusyhteistyötä luonnollisena ja se tavoitetta selvänä, mutta ei usko maiden väliseen puolustusliittoon.
Hän ei epäröi sanoa, että molempien maiden kannalta ihanteellinen ratkaisu olisi Nato-jäsenyys. Sen toteutumista ainakaan muutaman lähivuoden sisällä Neretnieks ei silti pidä todennäköisenä.
– Ihanteellisella ratkaisulla ja sillä, mikä on mahdollista, on eronsa, hän sanoo Verkkouutisten haastattelussa.
Puolustusyhteistyön tavoitteista hänellä on selkeä näkemys.
– Keskeisenä päämääränä on saattaa Venäjä epävarmaksi siitä, olisivatko hyökkääjää vastassa sekä Ruotsin että Suomen taistelujoukot, jos jompaankumpaan maahan hyökättäisiin. Venäjän riskianalyysiin tämä elementti voidaan luoda kehittämällä asevoimiemme pitkälle menevä yhteistoimintakyky. Niiden on voitava taistella tehokkaasti yhdessä, jos sellainen tulisi ajankohtaiseksi.
Kenraalimajuri Neretnieks haluaisi kehittää maiden yhteisiä harjoituksia niin, että joukkojen kyky taistella tarpeen tullen yhdessä ei jäisi kenellekään epäselväksi. Hän toivoo myös puolustustarvikehankintoihin liittyvän yhteistyön tiivistämistä.
Hankinnoissa olennaista ei ole taloudellinen hyöty, vaan joukkojen yhteistoimintakyvyn edistäminen, Neretnieks toteaa. Yhteistä koulutusta hän suosittaa erityisesti upseereille, mutta myös erilaisissa asiantuntijatehtävissä toimivalle henkilöstölle.
Esikuntaharjoituksilla voitaisiin valmistautua toimimaan erilaisissa uhkaskenaarioissa. Kaikissa tilanteissa ei Neretnieksin mielestä ole syytä sitoutua toimimaan yhdessä, mutta sitä varten on luotava osaamista ja henkistä valmiutta.
Liittosuhde ei realistinen
Valtioneuvoston kesäkuussa 2016 julkaiseman ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon mukaan puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa edistetään ilman rajoitteita. Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on väläytelty jopa etenemistä kohti yhteistä puolustusliittoa.
Neretnieks ei pidä ajatusta muodollisesta liittosuhteesta realistisena tai edes tavoiteltavana.
– Se vaatisi käytännössä yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, jota en usko mahdolliseksi vallitsevissa sotilasstrategisissa olosuhteissa ja maiden toisistaan poikkeavat historialliset kokemukset huomioon ottaen, hän sanoo.
Suomalaista itseymmärrystä leimaa voimakkaasti mielikuva kansallisen olemassaolon lunastamisesta satavuotisen itsenäisyyden aikana käydyissä neljässä raskaassa sodassa. Ruotsissa taas pitkä rauhan aika ja kansankodin hyvinvointisaavutukset kulkevat usein käsi kädessä.
Neretnieks suhtautuu skeptisesti ajatukseen liittosopimuksesta, jossa kumpikaan maa sitoutuisi lähtemään sotaan toisen puolesta tilanteessa, jossa voisi olla mahdollisuus pysyttäytyä konfliktin ulkopuolella.
– Onko Suomi valmis uhkaamaan Venäjää sodalla, jos Venäjä esittää Ruotsille vaatimuksen saada lainata Gotlantia Itämeren alueen vakavassa kriisissä? Onko Ruotsi valmis lähtemään sotaan Venäjää vastaan, jos Venäjä vaatii lainaksi Suomen Lappia suojatakseen Kuolan niemimaan tukikohtaverkostoaan arktisen alueen vakavassa kriisissä, hän kysyy.
Keskinäinen puolustusliitto merkitsisi Neretnieksin mielestä asettumista riippuvaiseksi kumppanimaasta tavalla, joka vaatisi vastapainokseen hyvin suuria etuja.
– Se on lopulta viisasta vain, jos toinen valtio on niin vahva, että yhteistyö tarjoaa erittäin korkean pelotetason tai jos se luo edellytykset mahdollisen sodan voittamiseen. Muodollinen liittosuhde Ruotsin ja Suomen välillä ei täyttäsi näitä kriteerejä kummankaan maan osalta.
Keskustelua kahdenvälisen yhteistyön etenemisestä puolustusliiton asteelle onkin Neretnieksin mielestä ylläpidetty lähinnä siksi, että niin on voitu välttyä käymästä debattia Nato-jäsenyydestä.
Tosiasiassa kumpikaan maa ei ole hakemassa vaihtoehtoa Nato-yhteistyölle. Molempien maiden puolustusvoimat noudattavat Nato-standardeja kaikessa toiminnassaan ja myös yhteisessä harjoittelussaan.
HEIKKI HAKALA
