FPÖ:n Norbert Hofer on mahdollisesti nousemassa Itävallan presidentiksi. Sunnuntain presidentinvaalien toinen kierros oli niin tiukka, että vasta maanantaina laskettavat kirjeäänet ratkaisevat lopullisen tuloksen. Varsinaisten äänten valossa Hofer olisi voittamassa sitoutumattoman vihreän ehdokkaan Alexander Van der Bellenin.
Maailmalla Hoferin mahdollinen voitto on tulkittu äärioikeiston ja jopa natsismin voitoksi. Itävallassa FPÖ on vuosikymmenten saatossa tutuksi tullut puolue, joka on aikojen saatossa ollut sekä liittovaltion että osavaltioiden hallituksissa. Osa tulkitsee sen äärioikeistolaiseksi puolueeksi, mutta harvat tutkijat kuitenkaan natsipuolueeksi.
– Norbert Hofer ei ole missään tapauksessa natsi. On vajaaälyistä kuvata häntä sellaiseksi ja se on kontraproduktiivista, jos haluaa, että [Alexander] Van der Bellen voittaa, äärioikeistoa ja oikeistopopulismia tutkiva Innsbruckin yliopiston poliittisten tieteiden professori Reinhold Gärtner sanoi Tiroler Tageszeitungin haastattelussa.
Gärtnerin mukaan Hofer on tiukasti oikealla, mutta ei äärioikeistolainen. Haastattelussa hän huomautti, että Itävallan vapauspuolue FPÖ on sisältänyt äärioikeistolaisia elementtejä, mutta puolue on myös erottanut liian radikaaleja ihmisiä puolueensa toiminnasta.
Hofer on pyrkinyt luomaan itsestään maltillista kuvaa, mutta linja on vahvan kansallismielinen. Hän on kampanjoinut teemalla ”Flagge zeigen” eli ”liput esiin”, mikä kiteyttää hänen kansallismielisen linjansa.
Hänen nettisivujensa mukaan henkilö, joka rakastaa Itävaltaa, valitsee Norbert Hoferin, koska hän ”on ainoa, joka suojelee kansakuntaa ja sen kulttuuria, arvoja, perinteitä ja turvallisuutta uudelta kansainvaellukselta”. Hoferin mielestä ”itävaltalaisilla on oikeus kotimaahansa”.
Oikeistopuolue flirttailee äärielementtien kanssa
Hoferin puolueen, FPÖ:n, linja on vahvasti oikeistolainen. Se pohjaa aatteensa kansallismielisyyteen, mutta on esimerkiksi Suomen perussuomalaisiin verrattuna myös taloudellisesti oikealla. Puolue kannattaa matalia veroja, sosiaaliturvaan rajoitettua pientä hyvinvointivaltiota ja suhtautuu positiivisesti vapaaseen markkinatalouteen ja yksityistämiseen.
1990-luvulta lähtien puolueen keskeinen sanoma on ollut itävaltalaisen kansallisen kulttuurin suojeleminen. Samalla agendalle tuli maahanmuuttokriittisyys. Puolueen tulkinnan mukaan laaja sosiaaliturva ja vapaa humanitäärinen maahanmuutto ei ole yhdistettävissä.
Puolue on kuitenkin aikojensa saatossa houkutellut riveihinsä äärielementtejä, jotka ovat esittäneet rasistisia näkemyksiä. Äärioikeistolaisista virtauksista puolue ei ole koskaan päässyt eroon, sillä puolue on vanhastaan ollut kansallismielisten aatteiden yhteenliittymä. Niinpä puolueella on tiiviit yhteydet edelleen olemassa oleviin toisen maailmansodan veteraanien toverijärjestöihin ja saksalaismielisiin nationalistisiin järjestöihin.
Puolue ei ole vastaavien muiden eurooppalaisten kansallismielisten puolueiden kaltaisesti päässyt eroon kytköksistään erilaisiin toisen maailmansodan aikaisiin ja sitä edeltänyttä maailmaa ylistäviin seuroihin. FPÖ:n puolueaktiiveja on puhunut SS-veteraanien juhlissa, ja sen jäsenten on joskus nähty tekevän natsitervehdyksiä. Puheet natsi-ajasta ovat toisinaan olleet vähätteleviä. Monet tulkitsevat yhteistyön kansallismielisten järjestöjen kanssa kuitenkin perinteiden ylläpitämiseksi pikemmin kuin fasististen aatteiden ylläpitämiseksi.
– Saksalaiskansallismielisyys on kansantarua. Kukaan ei enää tosissaan ajattele Anschlussia, kuvailee saksalaisen Frankfurter Allgemeine Zeitungin Wienin kirjeenvaihtaja Stephan Löwenstein analyysissään.
Itävallalle historia on kansallismielisyyden näkökulmasta kiusallinen. Maa oli ennen ensimmäistä maailmansotaa eurooppalainen suurvalta. Ennen toista maailmansotaa Adolf Hitler liitti Itävallan Saksaan, ja suuri osa itävaltalaisista juhli Anschlussia. Toisen maailmansodan jälkeen Itävaltaa miehittivät liittoutuneet, mukaan lukien Neuvostoliitto. Itävallassa natsi-menneisyyden kanssa ei tehty samalla tavoin tiliä kuin Saksassa. Sen sijaan syylliseksi leimattiin vain ja ainoastaan Saksa.
Maa kykeni välttämään kommunistisen vallankumouksen, mutta ei integroitunut länteenkään. Kylmän sodan aikainen historia oli Itävallalle varsin samanlainen kuin Suomenkin. Itävalta oli idän ja lännen välimaastossa ja sekä itä- että länsitiedustelun polttopiste. Euroopan unioniin maa liittyi Suomen mukana vuonna 1995.
Putinin syliin
Sama harmaan vyöhykkeen sijainti näkyy edelleen itävaltalaisessa politiikassa. FPÖ on sen entisen puheenjohtajan Jörg Haiderin ajoista saakka muuttunut vahvasti länsi- ja amerikkalaisvastaiseksi. Samaan aikaan se on luonut tiiviit kytkökset Vladimir Putinin Venäjään. FPÖ on muiden eurooppalaisten kansallis-konservatiivisten puolueiden mukana vastustanut euroa, EU-integraatiota, Venäjän vastaisia pakotteita ja hyväksynyt Venäjän Krimin valloituksen. Maassa asuu paljon serbejä, ja venäläismielisyys on taannut puolueelle serbiäänestäjien tuen.
Muiden vastaavien eurooppalaisten puolueiden mukana puolue on islam-vastainen ja pyrkii estämään uusien humanitääristen maahanmuuttajien tulemisen maahan. Samaan aikaan puolueen aatteessa on keskeisellä sijalla kansallisuuden ja kansallisen kulttuurin korostaminen.
FPÖ on moninainen puolue. FPÖ kalastelee myös perinteisemmän oikeiston vesillä. Se on tehnyt paljon työtä kiillottaakseen imagonsa perinteiseksi oikeistopuolueeksi. Se kuuluu edelleen liberaaleihin kattojärjestöihin. Talouspoliittisella linjallaan se houkuttelee äänestäjikseen myös liberaalioikeistolaisia. Puolue kuvaa itseään sanalla ”freiheitlich”, jonka voi suomentaa ”libertaariseksi”.
Frankfurter Allgemeine Zeitungin Wienin kirjeenvaihtaja Löwenstein huomauttaa, että radikaali tai äärioikeistolainen puolue ei kuitenkaan ole, koska sen tavoitteena ei ole demokraattisen järjestelmän kumoaminen, eikä se ole ikinä toiminut sellaisten tavoitteiden edistämiseksi, ei edes silloin, kun se on ollut hallituksessa.
– Natsileimasin pitäisi laittaa piiloon ja alkaa tarkastella todellisia poliittisia tarkoitusperiä ja tekoja kuten minkä tahansa puolueen kohdalla, Löwenstein kirjoittaa.
