Verkkouutiset

Kim Jong-unin kakkosmies hävisi – huhu uudesta puhdistuksesta

Pohjois-Koreassa huhutaan uudesta puhdistuksesta maan johdossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean itsevaltainen johtaja Kim Jong-un osallistui yhdessä maan ylimmän johdon kanssa sunnuntaina marsalkka Ri Ul-solin ruumiinvalvojaisiin. Keuhkosyöpään menehtynyt Ri on määrä haudata keskiviikkona valtiollisin menoin.

Valvojaisten osallistujalista on herättänyt huomiota kansainvälisessä mediassa. Pohjoiskorealaisten julkaisemalla virallisella listalla on 170 nimeä. Maan huippujohdon ja Kimin lähipiiriläisten listalta puuttuu kuitenkin yksi keskeinen nimi. Listalta ei löydy Kimin lähimpänä avustajana pidettyä Choe Rjong-haeta.

Eteläkorealaisiin asiantuntijoihin viittaava Metro kertoo, että Choe olisi listalla, vaikkei hän olisikaan kyennyt osallistumaan valvojaisiin esimerkiksi sairauden vuoksi.

”On liki mahdotonta, että tällaista tapahtuisi, ellei Choeta ole poistettu avainasemastaan. Epäilen, että Choe on saattanut joutua vakaviin hankaluuksiin”, Sejong Institute ajatushautomon Pohjois-Korean asiantuntija Cheong Seong-Chang toteaa.

Hän pitää mahdollisena, että Choe on ”puhdistettu” esimerkiksi korruption vuoksi. Asiantuntijan mukaan nimen puuttuminen listalta ei voi olla vahinko.

Choeta on pidetty yleisesti Kim Jong-unin luotetuimpana lähettiläänä. Hänen tiedetään esimerkiksi toimittaneen henkilökohtaisia viestejä Kimiltä Kiinan presidentti Xi Jinpingille. Hän myös edusti hiljattain Pohjois-Koreaa Kiinassa toisen maailmansodan päättymisen kunniaksi järjestetyssä voitonpäivän juhlassa.

Eliitti pakenee

Etelä-Korean tiedustelupalvelun lokakuussa julkistamien arvioiden mukaan Pohjois-Korean eliitin luotto Kim Jong-uniin rapistuu hurjaa vauhtia. Tämä näkyy myös loikkausten määrän kasvuna.

Pääsyynä pidetään Kimin arvaamattomuutta. Kimin uskotaan suorittaneen useita puhdistuksia maan johdossa. Niihin on väitetysti liittynyt summittaisia teloituksia.

Vuonna 2013 Kim teloitutti setänsä ja maan kakkosmiehen Jang Song-Thaekin. Korkean profiilin puhdistuksen uskotaan laukaisseen maan johdossa suoranaisen loikkausaallon. Etelä-Korean tiedustelun mukaan jo ainakin 20 maan johtoon kuuluvaa virkailijaa on loikannut yksin tämän vuoden aikana. Vuonna 2013 vastaavan tason loikkareita oli vain kahdeksan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)