Fox Newsin mukaan 93-vuotias Oskar Gröning kuului toisen maailmansodan aikaan natsien SS-joukkoihin. Hän toimi vartijana Auschwitzin pahamaineisella keskitysleirillä.
Syyteen mukaan Gröningiä epäillään osallisuudesta 300 000 murhaan.
Hän työskenteli Auschwitzissa touko- ja kesäkuussa 1944. Sinä aikana keskitysleirille tuotiin arviolta 425 000 Unkarin juutalaista, joista ainakin 300 000 surmattiin heti kaasukammioissa.
Gröningin tehtäviin kuului muun muassa arvoesineiden ja rahan kerääminen kuolleilta juutalaisilta.
”Hän auttoi Natsihallintoa hyötymään taloudellisesti ja tuki sen systemaattisia murhia”, Hannoverin syyttäjänviraston tiedotteessa todettiin.
Gröning on puhunut aiemmin avoimesti medialle ajastaan keskitysleirin vartijana ja kritisoinut voimakkaasti holokaustin kiistäjiä.