Verkkouutiset

”Kaksi kolmesta Syyrian pakolaisesta ei ole riittävän koulutettu moderniin yhteiskuntaan”

Pakolaisten koulutustasoista on tehtävä tarkka selvitys, sanoo saksalaisekonomisti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen ekonomistin Ludger Woesmannin mukaan maahan tulevien pakolaisten koulutustason selvittäminen on elintärkeää, jotta heidät saadaan integroitua onnistuneesta yhteiskuntaan.

”Tällä hetkellä haparoimme pimeässä. Kukaan ei tiedä heidän pätevyyttään”, koulutukseen erikoistunut Woesmann toteaa Ifon tiedotteessa.

Woesmannin mukaan kaikkien tulijoiden koulutustaso olisi rekisteröitävä systemaattisesti.

”Edes heidän kielitaitoaan ei arvioida tällä hetkellä järjestelmällisesti”, tutkija päivittelee.

”Ikävä kyllä meidän on lähdettävä siitä olettamuksesta, että kaksi kolmesta Syyrian pakolaisesta ei ole riittävän koulutettu osallistuakseen moderniin yhteiskuntaan”, Woesmann toteaa.

Hänen mukaansa kansainväliset testit osoittavat Syyrian koulutusjärjestelmän toimivan todella kehnosti.

Esimerkiksi vuonna 2011 tehdyissä matematiikkaan ja luonnontieteisiin keskittyneissä kokeissa paljastui, ettei peräti 65 prosenttia syyrialaisista kahdeksasluokkalaisista yltänyt edes perustason osaamiseen. Saksassa vastaava luku on vain 16 prosenttia.

Woesmann muistuttaa, että aikaisempien pakolaisaaltojen kohdalla noin kahdelta kolmesta tulijasta puuttui ammatillinen koulutus. Saksalaisista näin on vain 14 prosentilla.

Ratkaisuksi Woesmann ehdottaa esimerkiksi vuoden tai kahden mittaisia ammattikoulutuskurssien ja kieliopintojen yhdistelmiä, joilla pakolainen voisi kouluttautua vaikkapa lähihoitajaksi tai rakennusmieheksi.

”Realistisesti meidän on kuitenkin oletettava, että työmarkkinoille integroitumisen tie on pitkä ja kivinen. Se tulee vaatimaan käytännönläheisiä ja joustavia ratkaisuja sekä koulutuksessa että työmarkkinapolitiikassa”, Woesmann arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)