Verkkouutiset

Yrittäjänaiset odottaa vauhtia sääntelyn purkuun

Suomen Yrittäjänaiset odottaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) kontolla olevalle normien purkamisurakalle riuskaa edistämistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Marju Silander sanoo Suomessa olevan normeja yli kotitarpeen, sillä esimerkiksi kuntien lakisääteisiä velvoitteita on noin 610. Näistä liki 140 määrittelee lakia, joiden valvonta kuuluu peräti kymmenelle ministerille.

Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander puolestaan odottaa turhan sääntelyn purkamisessa päästävän jo pian konkreettiseen tekemisen makuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Kapuloita rattaisiin on tuupattu jo tarpeeksi esimerkiksi hoiva-alalla – ja nyt on aika päästää naisvaltaisten alojen yrittäjien energia rakentamaan tätä maata, hän sanoo.

Yrittäjänaisten tuoreen jäsenkyselyn mukaan lupa-asioihin odotetaan selkeätä ja johdonmukaista toimintaa, kun nyt samoja asioita veivataan moneen kertaan eri instansseissa. Lisäksi yrittäjät toivovat yhden luukun palveluperiaatetta.

Silanderin mielestä viranomaisyhteistyöhön on aika istuttaa yhtenäinen toimintakulttuuri, sillä esimerkiksi asioiden tulkinta voi vaihdella.

Eri viranomaiset saattavat antaa samaan kysymykseen eri toimintaohjeen.

– Tässä taloudellisessa tilanteessa on oltava erittäin tarkkana, ettei lisätä mikro- ja pk-yritysten sääntelyä pikaesityksillä, painottaa Silander.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)