Verkkouutiset

”Suomalaisen työn menestykseen voi vaikuttaa kulutusvalinnoilla”

Suomalaisen Työn Liitto muistuttaa kuluttajien omista vaikutusmahdollisuuksista työllisyystilanteeseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisen työn menestykseen voi Suomalaisen Työn Liiton mukaan parhaiten vaikuttaa panostamalla omaan työhönsä ja työyhteisönsä menestykseen sekä päivittäin arkisissa kulutusvalinnoissa.

Liiton joulukuussa teettämässä kyselyssä yli 80 prosenttia vastaajista oli huolissaan tämän vuoden työllisyystilanteesta Suomessa.

– Suomalaisen työn tulevaisuudesta käydään tällä hetkellä laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Vastauksista kyselyymme voi huomata, että suomalaiset ovat aidosti huolissaan työllisyydestä. Huolta työllisyystilanteesta aiheuttavat oma ja lähipiirin työllisyystilanne sekä laajempi epävarmuus suomalaisesta työstä, kertoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

Liitto muistuttaa myös, että suomalaisten mielestä tärkein syy ostaa suomalaisia elintarvikkeita ja käyttötavaroita on niiden korkea laatu, ja toiseksi tärkein on niiden työllistävä vaikutus.

Taloustutkimuksen joulukuussa tekemään kyselyyn vastasi 1051 suomalaista kuluttajaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)