Verkkouutiset

PAM-lehti: Alkon myyjät saavat nyt palkkaa osaamisen ja tulosten perusteella

Alkossa on rakennettu palkkausjärjestelmä täysin uusiksi, kertoo PAM-lehti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alkon myyjät ovat syyskuun alusta saaneet palkkaa osaamisen ja tulosten perusteella. Vielä elokuussa myyjien palkkaus perustui palvelusvuosien määrään.

Alkon pääluottamusmies Jukka Höttönen kertoo, että alun perin ajatuksena oli rakentaa uusi järjestelmä työn vaativuuden kautta. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä Alkon myyjät tekevät samaa työtä, eikä eroja saatu aikaan tavalla, jota vaativuuteen perustuva järjestelmä edellyttää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Päädyimme siihen, että jokainen myyjä arvioidaan osaamisen ja aikaansaavuuden kautta, Höttönen kertoo.

Palkat eivät kuitenkaan muutoksessa laske. Suurin osa työntekijöistä sai tietää kesäkuussa uuden palkkaluokkansa.

Myyjien henkilökohtainen lisä ja sijaisuuslisä poistuivat, ja näiden palkkakustannuksilla on rahoitettu uudet palkkaluokat. Niitä on kaksi, ja niihin yltävät koulutetuimmat ja asiantuntevimmat myyjät.

Jos taloon tulee uusi osaava ja innokas myyjä, hänen ei enää tarvitse odottaa kahdeksaa vuotta päästäkseen korkeimpaan palkkaluokkaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Ruoka

Ruoan hinta kääntyi laskuun

Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä laskuun ja myyty määrä nousi kasvuun.

Ruoka

Ruoan hinta kääntyi laskuun

Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä laskuun ja myyty määrä nousi kasvuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)