Verkkouutiset

Danske Bank ennustaa puolen prosentin kasvua

Danske Bank pudotti tiistaina odotetusti Suomen talouden kasvuennustettaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pankki ennustaa bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 0,5 prosenttia, kun joulukuun ennusteessa luku oli 1,1 prosenttia. Ensi vuodeksi ennustetaan 1,8 prosentin kasvua.

Ennusteiden mörkönä ovat Venäjälle mahdollisesti langetettavat kauppapakotteet ja niiden vastapakotteet Krimin tapahtumien takia.

Laajat kauppapakotteet leikkaisivat sekä Venäjän että EU-maiden talouskasvua. Suomelle pakotteet voivat merkitä kolmatta peräkkäistä miinuskasvun vuotta.

Viime viikolla Nordea alensi tämän vuoden kasvuennusteensa 0,3 prosenttiin aikaisemmin ennustamastaan 0,8 prosentista.

Palkansaajat kiristävät vyötään

Vahvana pysyttelevä euron kurssi tuo pankin mukaan deflaatiota eli yleisen hintatason laskua Suomen talouteen laskevien tuontihintojen kautta ainakin alkuvuonna.

Pankki ennustaa inflaation olevan tänä ja ensi vuonna vajaat puolitoista prosenttia huolimatta veronkorotuksien aiheuttamasta näennäisestä nosteesta. Ilman hyödykeverojen korotusta inflaatio olisi prosentin luokkaa.

Pankin mukaan kattava tulosopimus tuo tänä ja ensi vuonna vain laihat korotukset suomalaisten yöntekijöiden kukkaroon. Lähivuosinakin palkkakehitys pysyy maltillisena, kun Suomea väännetään vientivetoiseen kuntoon.

Kustannuskilpailukyvyn kohentaminen vaatii useamman vuoden kilpailijoita matalampaa palkkakehitystä. Pienten korotusten lisäksi liukumat ja rakennemuutos johtavat ansiotason reilun prosentin kasvuun vuosina 2014 – 2015.

– Palkkakehitys yhdistettynä inflaatioennusteeseen ja verotuksen – etenkin kunnallisverotuksen – kiristymiseen tarkoittaa, että reaaliansiot nousevat aikaisintaan vuonna 2016, pankki toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)