Verkkouutiset

Virosta mallia Suomen digitaloudelle

Europarlamentaarikko Henna Virkkusen (kok.) mielestä Baltian maat ja erityisesti Viro ovat siirtymässä koko Euroopan edelläkävijöiksi digitaalisessa taloudessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Baltian maat ja erityisesti Viro ovat Henna Virkkusen mielestä siirtymässä koko Euroopan edelläkävijöiksi digitaalisessa taloudessa.

– Viron asenteesta kannattaa katsoa mallia. Samaan aikaan kun Suomessa Uber-kuskeille määrätään sakkoja, Viro kehitti kuljettajille verottajan kanssa suoran reaaliaikaisen e-verotuksen, ja parlamentissa on parhaillaan käsittelyssä lainsäädäntö, joka määrittää puitteet uudenlaisille kyytipalveluille, kuten juuri Uberille, Taxifylle ja Wisemilelle, Virkkunen kertoo tiedotteessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hän muistuttaa, että mistään yhteiskunnan vapaamatkustajista ei jakamistaloudessakaan voi olla kyse, vaan uusista tavoista toimia ja hyödyntää olemassa olevia resursseja.

– Myös uusien toimijoiden on huolehdittava veroista, kuluttajansuojasta ja muista velvoitteista, kuten komissiokin painotti. Jäsenvaltioiden tehtävä on mahdollistaa se, Virkkunen toteaa.

Hän pitää EU-komission tuoretta jakamistaloutta koskevaa ohjeistusta tervetulleena. Liian monessa Euroopan maassa uusia liiketoimintamalleja on hänen mukaansa pyritty kannustamiseen sijasta jopa kieltämään kokonaan.

– Internetin mahdollistamat mobiilipalvelut ovat synnyttäneet menestystarinoita maailmalla, tunnetuimpina jakamistalouden lippulaivat Airbnb:n ja Uberin. Sulkemalla ovet uusilta ideoilta ja innovaatioilta Eurooppa uhkaa jämähtää menneisyyteen, Virkkunen painottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)