Etlan tutkija Joonas Tuhkuri arvioi tuoreessa muistiossaan, että seuraavan kymmenen vuoden aikana neljännes Suomen työpaikoista olisi helppo siirtää ulkomaille.
Varsinkin teollisuuden työpaikat ovat uhattuina. Lisäksi siirtämiselle alttiit työntekijät ovat usein korkeasti koulutettuja. Erityisesti innovoijat ovat siirtolistan kärjessä.
Havainnot ovat muistion mukaan samankaltaisia kuin Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.
Arvioitu globalisaation uhka työpaikkojen siirtymisestä ulkomailla ei kuitenkaan ole Tuhkurin mukaan johtamassa suurtyöttömyyteen. Työpaikkoja ei välttämättä siirretä ulkomaille, vaikka niiden siirtäminen olisikin arvioitu helpoksi.
Lisäksi Suomeen voidaan kehittää uusia työpaikkoja, nykyisten töiden sisältö voi muuttua ja työpaikkojen tuleva koostumus voi poiketa nykyisestä.
Tuhkuri kuitenkin joka tapauksessa arvioi, että töiden siirtyminen ulkomaille muuttaa työskentelytapojamme.