Verkkouutiset

Digita: Taajuusmuutoksesta kiinteistönomistajille kymmenien miljoonien kustannukset

Suomessa on vuonna 2012 tehty poliittinen päätös siirtää 700 MHz:n taajuusalue televisiolta langattomien laajakaistaverkkojen käyttöön vuoden 2017 alusta. Digitan mukaan muutosta ollaan toteuttamassa liian nopealla aikataululla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenne- ja viestintäministeriön suunnitelmien mukaan taajuusalueesta ollaan luopumassa alueittain vuosina 2015–2016.

– Taajuusmuutos vaikuttaa käytännössä kaikkiin suomalaisiin antenni-tv-kotitalouksiin. Kyseessä onkin digi-tv-ajan suurin kuluttajiin vaikuttava verkkomuutos, sanoo Digitan toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Digita on jo käynnistänyt 700 MHz:n alustavat mittaukset ja valmistelutyöt eri puolella Suomea sijaitsevilla radio- ja tv-asemillaan. Muutostyöt merkittävine investointeineen tullaan aloittamaan välittömästi, jotta muutoksen toteuttaminen ei jää Digitasta kiinni, jatkaa Weckström.

Neuvottelut taajuusmuutoksen yksityiskohdista Suomen naapurimaiden kanssa ovat edelleen kesken. Tästä johtuen Digita katsoo, että siirtymä todennäköisesti viivästyy.

– Erilaiset häiriöt kuluttajille pystyttäisiin minimoimaan joustavammalla aikataululla. Arviomme mukaan siirtymä voisi valmistua 1.1.2018 alkaen, Weckström sanoo.

Hänen mukaansa muutos aiheuttaa kiinteistönomistajille arviolta kymmenien miljoonien eurojen kustannukset, kun tv-vastaanottojärjestelmiä joudutaan säätämään vastaamaan uusia lähetystaajuuksia. Myös Digitalta muutos vaatii yli kymmenen miljoonan euron investoinnit.

Digitan tämänhetkisen tiedon mukaan 700 MHz:n taajuusmuutoksen kustannukset kohdistuvat kokonaan jo ennestään muutosten keskellä painiskelevalle TV-toimialalle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)