Verkkouutiset

”SDP:n on arvioitava uudelleen suhteensa yrittäjiin ja menestykseen”

SDP:n kansanedustaja Jutta Urpilainen arvioi Ylen Ykkösaamussa puolueensa tilannetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Meillä olisi ollut annettavaa oikeudenmukaisuuspuolessa, Jutta Urpilainen toteaa nyt käytävistä hallitusneuvotteluista.

Urpilaisen mukaan SDP:llä olisi ollut myös hyviä reseptejä myös vientivetoisen kasvun käynnistämiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Urpilainen sanoo tilanteen olevan kuitenkin oppositiopolitiikan kannalta herkullinen. Hänen mukaansa ideologisesti yhtenäinen oikeistolaisille ja konservatiivisille arvoille perustuva hallitus antaa oppositiolle mahdollisuuden toimia yhtenäisesti ja tarjota vaihtoehtoja.

Urpilainen maalaa jopa ajatusta varjohallituksesta.

– Uskon että voisi tehdä hyvää Suomen poliittiselle järjestelmälle, jos oppositio voisi tarjota selkeän yhtenäisen vaihtoehdon hallituksen politiikalle.

Missä kannatus?

Kysymys SDP:n vaalitappion syistä saa Urpilaisen mietteliääksi.

– Se oli erikoinen ilta ja tunteet olivat ristiriitaisia, Urpilainen sanoo.

Yhtäältä hänen oma tuloksensa oli hyvä, mutta toisaalta puolueen taas ei.

Urpilaisen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut todella suuri muutos.

– Perussuomalaiset on noussut 1,5 prosentin puolueesta melkein 20 prosentin puolueeksi, Urpilainen muistuttaa.

Hänen mukaansa puolueen nousu on syönyt SDP:n kannatusta.

– Sosiaalidemokraatit eivät ole kyenneet tarjoamaan ihmisille sellaista muutosturvaa, jota he pitäisivät luontevana, Urpilainen arvioi.

Populististen puolueiden nousu on Urpilaisen mukaan yleiseurooppalainen ilmiö. Samanaikaisesti globalisaatio on vienyt teollisuuden työpaikkoja ja teknologian kehitys palvelualan työpaikkoja.

– Muutos on väistämätön. Ihmisille on luotava tunne siitä, että muutos on turvallisempi kuin paikalleen jääminen. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voida museoida, Urpilainen toteaa.

Hänen mielestään sosiaalidemokraattien olisi voitava tarjota ihmisille turvaa muutosten keskellä.

Urpilainen listaa kolme asiaa, jotka puolueen olisi hänen mielestään tehtävä.

– Meidän pitää selkeästi määritellä itsemme arvopuolueeksi. Emme ole minkään eturyhmän asialla, emmekä myöskään mitään ryhmää vastaan.

– Tämä tarkoittaa, että meidän on myös arvioitava uudelleen suhdettamme yrittäjiin ja menestykseen.

Toinen asia on Urpilaisen mukaan jarruttajan ja säilyttäjän kuvan murtaminen.

– Meidän on otettava vahva uudistajan ja tulevaisuuspuolueen rooli

Kolmantena Urpilainen mainitsee SDP:n toimintatapojen uudistamisen.

– Meidän on hyväksyttävä, että liikkeessä on eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Kannattajia ei saa jakaa oikeisiin ja vääriin demareihin.

Omien tulevaisuudensuunnitelmiensa osalta Urpilainen toteaa, ettei aio lähteä haastamaan puheenjohtaja Antti Rinnettä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)