MTV: Perussuomalaiset eivät koe saavansa medialta tasapuolista kohtelua

Vain kaksi prosenttia perussuomalaisista kokee, että media kohtelee heitä tasapuolisesti muiden puolueiden kanssa.

  • LKS 20150624 LKS 20140503 20140415 LKS 20130602 Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaat olivat kampanjoimassa Helsingissä Hakaniemen torilla sunnuntaina 2. kesäkuuta 2013. LEHTIKUVA Kimmo Mäntylä

    Perussuomalaiset ovat tyytymättömiä saamaansa julkisuuteen.

    ()

Perussuomalaiset kokevat, että tiedotusvälineet kohtelevat heitä muita puolueita paljon kriittisimmin.

Perussuomalaisten piirihallitusten jäsenistä peräti 97 prosenttia on sitä mieltä, että puoluetta kohdellaan mediassa joko selvästi tai jonkin verran kriittisemmin kuin muita puolueita. Tämä käy ilmi MTV:n Corefinerilla puolueiden piirihallitusten jäsenille teettämästä kyselystä.

Muutkaan puolueet eivät ole täysin tyytyväisiä tapaan, jolla he tulevat kohdelluiksi julkisuudessa. Kuitenkin 45 prosenttia sekä kokoomuslaisista että keskustalaisista ja 32 prosenttia sosiaalidemokraateista kokee, että heitä kohdellaan samalla tavalla kuin muitakin puolueita.

Perussuomalaisvaikuttajista vain kaksi prosenttia uskoo, että he saavat tiedotusvälineiltä tasapuolisen kohtelun.

Yksikään puoluevaikuttaja ei uskonut, että heitä tai heidän puoluettaan kohdeltaisiin julkisuudessa selvästi muita pehmeämmin.

Kyselyyn vastasi yli 60 prosenttia piirihallitusten jäsenistä.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.