Verkkouutiset

Suomi hakee Venäjän kanssa kahdenvälistä sopimusta maahanmuuttoon

Painostaako Venäjä? Tätä asiaa me emme voi tietää, enkä haluaisi ottaa kantaa, sanoo Petteri Orpo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi ja Venäjä pyrkivät kahdenväliseen sopimukseen, jolla vähennetään laitonta maahanmuuttoa maiden välisellä rajalla. Asiasta kertoi tiistaiaamuna sisäministeri Petteri Orpo (kok.).

– Olen aivan varma, että me pystymme siihen, Orpo sanoo.

Hänen mukaansa kahdenväliseen sopimukseen pyritään, vaikka Suomi on osa EU:ta ja vapaan liikkuvuuden Schengen-aluetta. Venäjällä on yhteistä rajaa myös muiden EU-maiden kanssa, tosin Suomen ja Venäjän yhteinen raja on selvästi pisin.

Orpo tapasi tiistai-iltana Venäjän sisäministeri Vladimir Kolokoltsevin. Perjantaina pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tapaa Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin Pietarissa.

Orpo sanoo, että perjantain tapaamisesta voidaan odottaa ratkaisuja tai ainakin edistystä neuvotteluissa.

– Ei kannata tehdä tästä liian suurta poliittista kysymystä. Meillä on yhteinen halu löytää ratkaisuja.

Tiedotustilaisuudessa Orpo oli niukkasanainen tavoiteltavan sopimuksen sisällöstä. Hän ei myöskään kertonut yksityiskohtaisesti, mitä Venäjä Suomelta odottaa, vaan totesi ainoastaan, että Venäjä haluaa Suomen huolehtivan rajavalvonnasta.

– Tämä voi olla tuskastuttavaa, mutta täytyy mennä askel askeleelta. Sanon tässä vaiheessa vain, että uskallan odottaa seuraavaa askelta.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ilmoitti tiistaina, että Venäjä ei ota takaisin Norjaan lähteneitä turvapaikanhakijoita. Orpo kertoo keskustelleensa asiasta Kolokoltsevin kanssa.

Orpo huomauttaa, että EU:lla ja Venäjällä on voimassa takaisinottosopimus, jonka nojalla turvapaikanhakijoita voidaan palauttaa turvalliseksi luokitellulle Venäjälle.

– Maahanmuuttoviranomaisten pitää käydä läpi, miten sopimusta tulkitaan ja millä ehdoilla palautuksia voidaan tehdä.

Suomeen on saapunut tähän mennessä 950 turvapaikanhakijaa Venäjältä. Heistä on Orpon mukaan palautettu ”joitakin henkilöitä”, ja useiden kymmenien palautusta valmistellaan.

Venäjä on viime aikoina muuttanut käytäntöään, eikä enää tarkista rajalle saapuvien turvapaikanhakijoiden viisumeita. STT kysyi tiedotustilaisuudessa Orpolta, painostaako Venäjä tällä tavoin Suomea.

– Tätä asiaa me emme voi tietää, enkä haluaisi lähteä arvailemaan, hän vastasi.

Orpo ei myöskään kommentoinut sitä, tietääkö Venäjän johto, että rajavalvonta ei toimi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)