Kristillisdemokraatit esittää 959,5 miljoonan euron parannuksia valtion talousarvioesitykseen 2017.
– Olemme huolissamme, että maamme hallitus näyttää luopuneen tavoitteesta taittaa maamme velkaantumiskehitys. Esitämme, että valtio ottaisi 112 miljoonaa euroa vähemmän velkaa kuin mitä hallitus esittää. Kun olemme vähemmän velkaisia, olemme itsenäisempiä, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman sanoo.
– Olemme kritisoineet hallitusta inhimillisyysvajeesta ja siksi esitämme, että vanhusten hoitajamitoitusta ei heikennetä eikä kaikkein köyhimpien tukietuuksiin tehdä hallituksen esittämiä 0,85 prosentin leikkauksia, Östman jatkaa.
Myös verokevennykset kristillisdemokraatit kohdistaisi enemmän pientä työtuloa saaville ja laskisi solidaarisuusveron alarajan 70 000 euron vuosituloon.
– Solidaarisuusveroon emme kohdistaisi verovähennystä. Korottaisimme takuueläkettä ja peruuttaisimme lääkekorvauksiin esitetyt leikkaukset, Östman kertoo.
Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa esitetään myös ammatilliseen koulutukseen kohdistettujen säästöjen perumista. Osaamisen vahvistamiseen ja talouskasvuun panostettaisiin myös muun muassa lisäyksillä tutkimus, kehitys ja innovaatiotukiin sekä vientimarkkinointiin.
Lapsiperheitä kristillisdemokraatit muistaisi pienentämällä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja, perumalla lapsilisiin kohdistuvat leikkaukset sekä tuomalla uuden perheellisten opiskelijoiden 200 euron kuukausittaisen huoltajalisän jokaiselle lapsen huoltajana toimivalle opiskelijalle.
Varat esitettyihin lisäyksiin kristillisdemokraatit ottaisi sokeriverosta, mietojen alkoholijuomien valmisteverosta, työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennyksen puolittamisesta sekä tehottomaksi todettujen yritystukien ja yritysten verotukien vähentämisestä.
Yli 70 000 euron vuosittaisille pääomatuloille KD toisi uuden korkeamman 36 prosentin veroluokan.