Hallintotieteiden maisteri Hanna-Kaisa Järvi on toiminut lähes kymmenen vuotta keskustan eduskuntaryhmän sosiaali- ja terveysasioista vastaavana poliittisena sihteerinä.
– Terveyspalvelualan liiton toimitusjohtajana tavoitteenani on jatkaa liiton vahvaa linjaa kansalaislähtöisen, laadukkaan ja läpinäkyvän terveydenhuollon puolestapuhujana, Järvi sanoo.
Yksityisellä sektorilla on tärkeä rooli osana suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää. Sen avulla voidaan vähentää julkisen rahoituksen tarvetta ja helpottaa potilasjonoja.
Järvi näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen mahdollistaa kaikkien terveyspalveluntuottajien tasavertainen asema sekä lain että asiakkaiden näkökulmasta. Tämä tapahtuu laadun ja kustannusten aidon vertailtavuuden kautta.
– Tavoittelen sitä, että nyt eduskuntaan etenevää sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislakiuudistusta tullaan tulkitsemaan laveasti kaikkien tuottajien potentiaali käyttöön ottaen. Vain siten voidaan turvata asiakaslähtöiset ja tasavertaiset terveyspalvelut kaikille suomalaisille, kestävästi myös tulevaisuudessa, Järvi linjaa.
Hänen mielestään kaikkia palveluntuottajia on pystyttävä hyödyntämään tasapuolisesti.
– Rahoitusuudistustyön on avattava mahdollisuuksia asiakkaan valinnanvapauden toteuttamiseksi, Järvi sanoo.
Järvi aloittaa tehtävässään 2. tammikuuta 2015. Terveyspalvelualan liiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen siirtyy Apteekkariliiton toimitusjohtajaksi.
Terveyspalvelualan liitto on yksityisen terveyspalvelualan työmarkkina- ja elinkeinopoliittinen edunvalvontajärjestö. Liitto on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsenjärjestö.